Etelä-Karjala |

Viljasato vaarassa, puutarhoissa menee paremmin

Viljanviljelijät tarvitsisivat nyt kipeästi poutaa sadon pelastamiseksi. Omenat ovat vain pulskistuneet sateissa.

Vadelmapensaita
Vadelmaa saa jo maakunnan puskista. Sadosta voisi tulla jopa hyvä - ilman lisäsateita. Kuva: Kaija Kervinen / Yle

Sateet uhkaavat viljan laatua ja sadonkorjuuta Etelä-Karjalassa. Keskimäärin sato-odotukset ovat tällä hetkellä normaalit tai sitä heikommat, mutta ne vaihtelevat suuresti erilaisten peltojen ja sadekuurojen voimakkuuden mukaan.

Tautisuus ja lako etenevät koko ajan, kun epävakaa sää jatkuu. Puinnit alkanevat elokuun puolivälissä syysviljoista ja jatkuvat nykynäkymin pitkälle syksyyn.

Säilörehun toisen sadon korjuu on käynnissä. Sadosta odotetaan hyvää sekä määrällisesti että laadullisesti.

Pro Agria Etelä-Karjalan mukaan kesäperunan sadosta on tulossa normaali, joskin märkyys uhkaa myös sen laatua.

Mansikka on kärsinyt sateista pahoin, mutta muut marjat ja omena ovat toistaiseksi kehittyneet hyvin. Tosin sateet voivat pilata myös nyt lupaavan vadelmasadon.

Omenat ovat saaneet vettä niin, että ne ovat kasvaneet kokoa reipasta tahtia. Ensimmäisiä kesäomenalajikkeita, Pirjaa ja Vuokkoa, päästään poimimaan jo parin viikon sisällä.      

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä