Kotimaa |

Viljelytukia jää saamatta sään vuoksi

Karjatilat ovat menettämässä viljelytukia säiden takia. Osa pohjoisen tiloista uudistaa nurmet alkukesällä, mutta sateisten säiden takia kylvötöitä ei ehditty tehdä ajoissa.

Kevätkylvöä.
Pohjois-Suomessa nurmen kylvömaat eivät ole tänä kesänä pölisseet. Kuva: YLE

EU-sääntöjen mukaan kylvöt olisi pitänyt tehdä kesäkuun loppuun mennessä, tosin sateen vuoksi kylvöjä ei ole ehditty tehdä ajoissa. Tilojen tukimenetykset ovat jopa tuhansia euroja. MTK-Pohjois-Suomen kenttäpäällikkö Markku Karjalainen toteaa menetyksien olevan 450 - 500 euroa hehtaarilta. 

- Päivämäärät, rajat ja muut vastaavat on valitettavasti tehty sen keskieurooppalaisen ajattelun mukaan. Siellä ei tällaista nurmen uudistamista alkukesästä paljoakaan harjoiteta. Muutamia kymmeniä vuosia takaperin naureskeltiin, että Neuvostoliitossa annettiin päivämäärät, milloin kylväminen on aloitettava, niin tämä on valitettavasti samanlaista ohjausta isommasta paikasta.

Viljelytukia jää saamatta Kainuussa isolta joukolta tiloja. Suuria, kymmenien hehtaareiden alueita tulevia menetyksiä on kantautunut Karjalaisen korviin ainakin Kuhmosta ja Vaalasta.

Viljelijän on itse ilmoitettava, että tuet menetetään

Jos kylvöä ei ole ehtinyt tehdä määräpäivään mennessä, on kuntaan tehtävä ilmoitus viivästyksestä ja tukien poisjäännista.  Ilmoittamatta jättämisestä seuraukset ovat vielä vakavammat tarkastuksen yhteydessä.

Vuonna 2010 tilanne oli samanlainen. Silloin maatalousvirasto MAVI antoi vaihtoehtoja, jolloin menetys oli pienempi. Nyt vaihtoehtoja ei anneta. Ainoa asia on tukien menetys kokonaan. Kenttäpäällikkö Markku Karjalainen MTK-Pohjois-Suomesta on tyrmistynyt.

- Sapettaa, kun tavanomaisten sääongelmien lisäksi pitää huoltaa byrokraattien tekemiä ongelmia. Ongelmia on säilörehun korjuussa, pellot urittuvat, rikkaruiskutuksia ei ole voitu tehdä pehmeillä pelloilla ja ohrat kellastuvat liialliseen veteen, Karjalainen toteaa.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Ulkomaat

Ajankohtainen kakkonen Pariisissa: Pelottelun maantiede

On kyseessä sitten afrikkalainen slummi tai Pariisin pahamaineinen lähiö, maantiede on samanlainen: Älkää menkö sinne. Kameranne ja tavaranne varastetaan. Poliisitkaan eivät uskalla mennä sinne illalla. Pysykää poissa! Pelottelu synnyttää pelkoa, joka on ylitettävä jos haluaa kohdata pahamaineisten lähiöiden ihmiset. Ajankohtaisen kakkosen tuottaja Pasi Toivonen on vieraillut Kenian Kiberassa ja Pariisin Clichy-sous-Bois'ssa.

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä