Villasukka sopii parhaiten paljaaseen jalkaan
Villasukka on palelevien varpaiden paras kaveri. Mutta edes rakkain mummon kutoma villasukka ei pelasta tilannetta, jos sen alle tungetaan jotain ylimääräistä. Villasukka on parhaimmilaan silloin, kun se saa hoitaa lämmityshommat ihan itsekseen.
Tuhansissa suomalaiskodeissa käy tähän aikaan vuodesta aikamoinen kilinä. Puikot vain heiluvat, kun käsitöihin hurahtaneet neulovat sukkaa, tumppua, pipoa, kaulaliinaa ja muuta lämmintä pukin konttiin. Vaikka kauppojen hyllyille on viime vuosina ilmestynyt jos jonkinlaista teknistä vaellus-, hiihto-, ratsastus- ja juoksusukkaa, pitää perinteinen villasukka yhä pintansa viluvarpaiden uskollisena ystävänä.
- Itse valitsisin täysvillaisen, tiukkakierteisen sukkalangan. Tai jotain, jossa on vähän vahvistetta mukana. Jos haluaa esimerkiksi oikein paksut sukat, niin pitää valita vaikka sellainen, jossa on hamppua mukana, niin ne kyllä kestää, kertoo lankakauppa TitiTyyn Tiina Huhtaniemi.
Perinteiset pässinpökkimät eli puhtaasta suomalaisesta lampaanvillasta neulotut sukat eivät tahdo kestää käytössä. Tiina Huhtaniemen mukaan puhdas villalankakin kestää, kunhan kierteet ovat kunnossa.
- Langan tiukkakierteisyys on se olennainen juttu: silloin se kestää pidempään. Mutta toistaalta sukkiahan voi aina tehdä lisää ja parsiakin eli kulutustavaroitahan nämä ovat, Huhtaniemi naurahtaa.
Sujauta sukka paljaaseen jalkaan
Suomalaisten perinteinen ase pakkasta vastaan on ollut paksuus: mitä kylmempi keli ulkona, sitä paksummat palttoot vedetään ylle. Paksu ei kuitenkaan välttämättä ole lämpöisen synonyymi.
- Ohuita lankoja menee nykyään enemmän, sillä niistä neulottu sukka käy tavalliseen kenkään ja saappaisiin. Eikä sinne alle tarvitse tunkea mitään puuvillasukkaa, että se sitten oikeasti lämmittäisi, opastaa Huhtaniemi.
Ja tässä loksahtaa monella sukankuluttajalla suu auki: siis ei ohutta sukkaa villasukan alle? Vaan paljaaseen jalkaan?
- Ei saa laittaa puuvillasukkaa villasukan alle! Puuvillasukka ei lämmitä. Ja jos jalat vähän hikoavat, puuvillasukka imee kosteuden ja pysyy märkänä ja kylmänä jalkaa vasten eikä villasukastakaan ole enää apua, Huhtaniemi puuskahtaa.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Kuinka luokki taivutetaan
Raviratojen tähti tai virma ratsu oli ennen paras työkaveri ja huippusijoitus.
Mopojen kunnossa parantamisen varaa
Liikkuva poliisi joutui antamaan jonkinlaisen kirjallisen seuraamuksen lähes puolelle valvontaiskuun osuneista mopoilijoista Länsi-Suomessa.
Viidakon tähtöset oli Susanna Ruotsalaiselle shokki
Susanna Ruotsalainen on lähdossä kesällä kiertueelle elämänkumppaninsa Matti Nykäsen kanssa. Televisiossa molemmat esiintyivät kevätkaudella tosi-tv -sarjoissa.
Äänekoski selvittää terveyspalveluiden säilyttämistä
Suolahden, Sumiaisten ja Konginkankaan lääkäripalveluiden säilyttäminen selvitetään. Kustannukset eivät kuitenkaan saa paisua.
Jättiputkea torjutaan taas
Vieraslajien torjuntatyöt on aloitettu jättiputkesta. Keski-Suomesta on havaittu tähän mennessä 340 vieraskasvien esiintymää. Näistä yli 200 on jättiputkea.
Parkour: Hyppimisen lyhyt oppimäärä
Parkour on liikuntaa ja luovaa ilmaisua, jossa liike syntyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Parkouraajia näkee kaduilla, kulttuuriareenoilla, elokuvissa ja musiikkivideoissa.
Javanaisen jatkolle niukka tuki
Äänekosken kaupunginjohtaja Hannu Javanainen jatkaa tehtävässään. Päätös syntyi kaupunginhallituksessa tiukan äänestyksen jälkeen äänin 7-6.
Viherhankkeet viivästyvät Jyväskylässä
Heikko taloustilanne saattaa lykätä useita viher- ja virkistysalueiden kehittämishankkeita Jyväskylässä. Esimerkiksi Tuomiojärven ja Palokkajärven rantareittien toteutuminen seuraavan kymmenen vuoden aikana on epätodennäköistä.
Puolet roska-astioista paikoillaan
Lähes puolet Jätepörssin poistamista mainosroska-astioista on saatu korvattua Jyväskylässä. Ensimmäiset roska-astiat on asennettu vilkasliikenteiseen paikallisliikennekeskukseen ja Rantaraitille.
Toukotöihin ryhdytään naapurin ja maan mukaan
Kevään toukotyöt ovat alkaneet Keski-Suomessa noin viikon tavanomaista myöhemmin. Kylvöjä ovat hidastaneet viime viikkojen sateet, mutta lähipäiviksi ennustettu poutajakso todennäköisesti vauhdittaa töitä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.