Ville Nousiainen: Hiihtoliiton maine mennyttä
Maastohiihtäjä Ville Nousiainen on kyllästynyt Hiihtoliiton töppäilyyn. Uusin kohu ei paljastuksiin tottunutta kouvolalaista kuitenkaan hätkäyttänyt.
Ville Nousiaisen pitäisi olla tällä hetkellä Italian jäätiköillä harjoittelemassa maastohiihtokauden avausta varten. Sairastuminen toi miehen kuitenkin kotimaisemiin Kouvolaan.
- Ensi viikolla olisi tarkoitus lähteä Leville Lappiin hiihtämään. Toivottavasti siellä olisi ladut tykitetty, että pääsisi lumella treenaamaan. Sitä ei ole vielä tänä vuonna paljoa päässyt tekemään.
Nousiaisen kauteen valmistautuminen sujui hyvin vielä kuukausi sitten. Sen jälkeen alkanut sairastelukierre on kuitenkin muuttanut tilanteen.
- Viimeinen kuukausi on mennyt aika reisilleen, mutta on tässä vielä tärkeimpiin kisoihin neljä-viisi kuukautta aikaa.
"Aivan sama vaikka painisivat"
Sairastelun lisäksi Nousiaisen syksyä varjostaa Hiihtoliiton uusin skandaali. YLE Urheilu paljasti viime sunnuntaina Hiihtoliiton käyttäneen jo vuosia urheilijoiden rahoja eräänlaisena varakassana.
Paljastus ei suinkaan ole Lahden doping-kohussa ryvettyneen liiton ensimmäinen. Ville Nousiainen on Hiihtoliiton julkiseen esiintymiseen siinä määrin kypsynyt, etteivät uudet kohut enää hetkauta.
- Joka vuosi ennen kauden alkua tulee jonkinlainen selkkaus Hiihtoliitolta. Se menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
- Aivan sama, vaikka painisivat ja nyrkkeilisivät siellä päivät. Jos minä pääsen leirille, niin heidän touhunsa ja sotkunsa eivät paljoa hetkauta.
Nousiainen kertoo aina saaneensa valmennusrahastoihin tallettamansa rahat takaisin. Hän pistää uuden sotkun Hiihtoliiton vanhan johdon piikkiin.
- Kyllä ne vanhat hiihtoliittojohtajat ovat kaiken maailman selkkauksia saaneet aikaiseksi. Ei niillä ole välttämättä tämän nykyisen johdon tai Maastohiihto ry:n kanssa mitään tekemistä.
Maine on mennyt
Kysymykseen "onko Hiihtoliitolla mahdollisuuksia saavuttaa uudestaan kansalaisten ja urheilijoiden luottamusta" Nousiainen vastaa napakasti.
- Ei varmasti ole. Kyllä se on aika lailla mennyt, hän naurahtaa.
- Itsekin olen moneen otteeseen luullut, että ne töppäilyt ovat taakse jäänyttä elämää, mutta aina sieltä löytyy jotain uutta. En yhtään ihmettelisi, vaikka jotain löytyisi taas vuoden päästä.
Nousiainen on huomannut, että kohut ajoittuvat aina kausien alkuun.
- En tiedä, onko se mediankin ajojahtia. Niillä on varmaan vanhoista doping-hommista jotain hampaankolossa.
Vaikka maine on mennyt, Nousiainen ei usko Hiihtoliiton lakkautukseen.
- Tällaisen legendaarisen lausahduksen olen kuullut entisen Hiihtoliiton johtajan (Jari) Piiraisen suusta: ”Valmentajaa ja urheilijaa tulee ja menee, mutta Hiihtoliitto on ja pysyy”. Että eiköhän se siellä ole.
Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
Selkäongelmat kuriin työasentoja vaihtamalla
Staattinen istumatyö on yksi selkävaivoille altistavista tekijöistä. Kiinnostus seisomatyötä kohtaan onkin kasvanut parin viime vuoden aikana.
Pyöräilijää lyötiin kasvoihin Haminassa
Pyöräilijää pahoinpidellyt jalankulkija poistui Kaivokadulta kirjaston suuntaan. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.
Kotkan suuret ryhmät eivät lämpene pormestarimallille
Pormestarimalli voisi kuitenkin olla yksi keino vähentää johtavien luottamusmiesten työtaakkaa.
Loppukevään Repoveden kävijän ei tarvitse murehtia itikoista
Kesäkausi on käynnistynyt ja Repoveden kansallispuistossa liikkuu paljon retkeilijöitä. Matkailuyrittäjät kehittävät Repoveden kävijöille tasaiseen tahtiin uusia palveluita.
Aune Mänttäri pyytänyt hotellialueen rajaamista pois kaavavalituksestaan
Haminan Tervasaaren kaavasta valituksen tehnyt Aune Mänttäri on rajannut osan kaavasta valituksen ulkopuolelle.
Tuholaistorjujan kesäpäivää työllistävät ampiaiset ja lutikat
Ilmojen lämmetessä monenlaiset hyönteiset heräävät koloistaan. Päänvaivaa aiheuttavat muun muassa talon rakenteisiin pesiytyneet muurahaiset tai ampiaiset. Myös lutikat ovat tehneet paluun.
Kotkassa öljyä tiellä Langinkosken kirkolta Kotkansaarelle
Linja-autosta on valunut noin 40 litraa öljyä tielle. Vana kulkee Langinkosken kirkolta Kotkantietä pitkin linja-autoasemalle asti sekä Puistotieltä Robin Hoodille. Tie on erittäin liukas.
Haminan Palloilijoilla edessään kiireinen viikonloppu
Ykköspesiksessä pelaavilla Haminan Palloilijoilla on tällä kaudella takanaan kolme ottelua, joista yksi on häviö ja kaksi voittoa. Pelinjohtaja Vesa Toikan mukaan viikonlopun otteluista lähdetään hakemaan lisää voittoja.
Puolueet vaativat tasa-arvoa vaalipiirin nimeen
Kymen piiri-nimessä Etelä-Karjala ja Etelä-Savo eivät pääse esiin millään tavalla. Saimaan vaalipiiri puolestaan ei kelpaa vaalipiirin puolueille, koska siinä unohdetaan kokonaan Kymenlaakso.
Perussuomalaiset haluaa Kotkaan pormestarin
Perussuomalaisten mielestä kaupunginjohto elää leveästi veronmaksajien rahoilla samalla kun kaupunki yrittää säästää. Pormestarimallissa kansalaiset pääsevät valitsemaan johtajansa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.