Ville Vähämäki: Espanjan pankkituki ei jää viimeiseksi tueksi
Perussuomalaisten Ville Vähämäki kirjoittaa Välihuuto-kolumnissaan, että hallitus on viemässä Suomea velkojen täyteen yhteisvastuuseen ja kohti liittovaltiota. Samalla hän kritisoi kansanedustajien tiedonsaantia vakuussopimuksesta.
Espanjan pankkisektorille myönnettävän tuen myötä kynnys hakea uusia tukipaketteja laskee merkittävästi. Kesäkuun lopussa Kypros liittyi tuen tarvitsijoiden joukkoon. Kohta tukea saattaa olla hakemassa Espanjan valtio sekä Italia pankkisektoreineen. Lisäksi Irlanti haluaa kaataa pankkisektoriinsa upottamansa kymmenet miljardit näin jälkikäteen EVM:n ja sitä kautta suomalaisten veronmaksajien maksettavaksi.
Hallituksen tulisi kertoa kansalle, mihin jatkuva euromaiden sekä pankkien tukeminen johtaa. Hallitus on viemässä Suomea velkojen täyteen yhteisvastuuseen ja kohti liittovaltiota. Tämä tulee johtamaan siihen, että elintaso tasoittuu EU:n alueella. Sisäinen devalvaatio tulee syömään kansalaisten ostovoiman, veroja joudutaan entisestään nostamaan ja palvelutaso heikkenee.
Pankkien tukemiseen liittyy selkeitä moraalisia ongelmia. Siinä vaiheessa kun pankit tietävät saavansa katettua luottotappionsa veronmaksajien varojen avulla, ne menevät asiakkaidensa luokse ja katkaisevat luotot. Asiakkailta viedään velan panttina ollut omaisuus, ja asiakas jää velkavankeuteen. Euroopassa toistetaan samat virheet mitä Suomessa tehtiin 90 - luvun laman aikana. Lisäksi pankit voivat edelleen jatkaa kasinokeinottelua tai ylisuurta luotonantoa luottaen siihen, että veronmaksajat tulevat ja pelastavat.
Itse päätösprosessista seuraavaa: 130 sivuinen englanninkielinen sopimusnivaska saatiin tuntia ennen täysistunnon alkua. Espanjan pankkijärjestelmän tervehdyttämistä koskeva yhteistyöpöytäkirja saapui sähköpostiin vasta kesken täysistunnon iltapäivällä. Menettelytapaa ei voi pitää kovin demokraattisena.
Kansanedustaja Ville Vähämäki (ps.)
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Kaksi kuollutta löytyi maastosta
Taivalkoskella lähes vuosi sitten kadonnut henkilö löytyi kuolleena. Sunnuntaina löytyi toinen vainaja Kuusamosta. Hän oli kadonnut viime lokakuussa.
Oulun yritykset kiinnostavat nuoria venäläisiä
Oululaista yritysosaamista esitellään tämän viikon alussa venäläisille Oulussa. Venäläisiä kiinnostaa Oulussa erityisesti informaatioteknologia ja matkailualan yhteistyö.
Oppilaiden epäreilu kohtelu riitti - yli 300 koululakossa
Oulussa Korvensuoran ja Talvikankaan koululaiset kapinoivat sisäilmaongelmia ja epätasa-arvoista kohtelua vastaan koululakolla. Vanhempien mukaan koululaiset ovat saaneet koulutiloista kuumeilua, kurkun ja silmien kirvelyä ja päänsärkyä.
Tilastokeskuksen aluepisteet lakkautusuhan alla
Aluetoimipisteet ovat saaneet kutsut yt-neuvotteluihin lakkauttamisesta.
Pienistä henkilöautoista mopoautoja - onko ideassa perää?
Kansanedustaja Martti Korhonen esittää, että pieni henkilöauto voitaisiin varustaa rajoittimella ja tehdä siitä näin vaihtoehto mopoautolle. Hän perustelee esitystään erityisesti turvallisuudella. Onko ideassa perää?
Pikkuautoista rajoittimilla mopoautoja
Liikenneturvan hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Martti Korhonen kokeili viikonlopun ajan mopoautoa. Kokemukset saivat kokeneen automiehen esittämään radikaalia uudistusta.
Tahkokankaan tulipaloa tutkitaan tuhotyönä
Oulussa perjantai-iltana rajusti palanut entinen palvelukoti sytytettiin poliisin mukaan ehkä tahallaan. Tahkokankaalla sijaitseva rakennus kärsi merkittäviä vahinkoja.
Puutarhassa voi tähän aikaan mokata helposti
Puutarhassa on aika viimeistään nyt haravoida lehtiä, mutta puita ja pensaita ei pian enää kannata leikata. Kesä on kaksi viikkoa myöhässä, mutta saapuu nyt vauhdilla.
Vanhempainliitto: Työelämän joustamattomuus rasittaa lapsia
Vanhempainliitto on huolissaan siitä, etteivät työntekijät uskalla osallistua lastensa kasvatuskeskusteluihin ja kertoa perheen ongelmista työpaikalla. Pelko esimiehen suhtautumisesta tai jopa työpaikan menetyksestä nakertaa vanhemmuutta.
Suomen ensimmäinen tatuointikoulutus on suunnitteilla
Limingan taidekoulussa hämmästellään sitä, että vaativalle kasvualalle ei ole vielä virallista koulutusta. Uraauurtava opetus voisi alkaa jo syksyllä.
