Villen valo leimahtaa lavalla
Rovaniemeläistynyt kasvatustieteiden maisteri Ville Kiljunen sai ikikipinän teatteriin opiskellessaan luokanopettajaksi Lapin yliopistossa. Tällä hetkellä monipuolista esiintyjää työllistävät ennen kaikkea musikaaliroolit Hämeenlinnan kaupunginteatterissa sekä juontajasedän pesti YLE TV2:n palkitussa Pikku Kakkosessa.
Ville Kiljunen on 28-vuotiaaksi ehtinyt moneen rooliin ja moneen paikkaan. Ensimmäisen kosketuksensa esiintymiseen Ville sai jo synnyinkaupungissaan Varkaudessa, mutta varsinaisesti teatteri ja sen sukulaisilmiöt tempaisivat nuorukaisen pyörteisiinsä, kun opinnot Lapin yliopistossa alkoivat vuonna 2002.
iiden vuoden aikana Ville ehti olla mukana hengästyttävän monessa ja yksi tärkeimmistä foorumeista oli – kuinkas ollakaan - Lapin ylioppilasteatteri. Tuli myös päivä, jolloin vastaan sattui Rovaniemellä jo pitempään vaikuttanut esiintymisen ideavelho Hannu Friman.
- Frimanin tuella ja ohjauksessa alkoi pukata myös stand up -esiintymisiä, juontokeikkoja, pikkujoulukabareeta ja Konttisen kesäteatteria, Ville kiittelee.
Opettaja esiintyy siinä kuin näyttelijäkin
Ville Kiljunen on esiintymisvimmansa ohessa tehnyt myös koulutustaan vastaavaa opettajan työtä Vaaranlammen koulussa Rovaniemellä. Hän on havainnut, että näyttelijän ja opettajan työssä on melkoista samankaltaisuutta. On uskallettava esiintyä rohkeasti kuulijakunnalleen ja oltava innostunut ja innostava, saatava yleisö mukaan.
Hän kiittää opiskeluvuosiensa opettajakuntaa rohkaisusta itseilmaisuun eikä siten kummastele, että moni muukin Lapin yliopistossa opettajaksi opiskellut on päätynyt Thalian temppeliin. Ville itse haki ammatillista teatteripätevyyttä kaudella 2008–2009 Lahden kansanopiston teatterilinjalta ja ryhtyi sen jälkeen aktiivisesti pyrkimään alan töihin.
- Tämä opittiin velipojan kanssa jo ukilta aikoinaan. Hän sanoi, että älkää pojat menkö kesätöitä hakemaan, menkää tekemään niitä! Kyllä hyvälle miehelle juhannukselta aletaan jo palkkaakin maksaa.
Oma-aloitteisuus on tuottanut tulosta. Ville Kiljusen kesä 2009 surahti Teatteri Eurooppa Neljän kesäteatterissa Jyväskylän seudulla. Syksyllä alkoi näyttelijäharjoittelijan työ Hämeenlinnan kaupunginteatterissa. Siellä laulutaitoinen Ville on mukana kahdessa musikaalissa ja kevätkaudella alkavat myös lastennäytelmän harjoitukset. Ja kunhan koivu pukkaa hiirenkorvaa, työlle nöyrä ja teatterille palava Ville Kiljunen komentaa jo muita ohjaajana Haminan kesäteatterissa.
Pikku Kakkosen maanantaisetä
Televisio on näyttelijälle se väline, joka herkästi sekä poikii töitä että leimaa naamaa. Ville Kiljunen on käväissyt jo kohtauksen verran suositussa Salatut elämät -sarjassa, mutta pitempiaikainen sitoumus hänellä on toimia pikkuväen viihdyttäjänä.
YLEn Pikku Kakkonen on lastenohjelmien ykkönen ja Ville Kiljunen on vuoden 2010 alusta se juontajasetä, joka naulaa nappulat ruudun ääreen maanantaiaamuisin. Pesti on Villelle mieluisa ja haastava, sillä lapset ovat kiitollinen, mutta lahjomaton yleisö.
- Pikku Kakkonen palkittiin juuri parhaana lastenohjelmana Kultainen TV-gaalassa. Kova haaste myös henkilökohtaisesti pitää se sellaisena, Ville pohtii.
Rovaniemeltä rauhaa ja rentoutusta
Työt ja VR vievät Ville Kiljusta paikasta toiseen siihen tahtiin, että Suomi tuntuu sekä kartalla että mielikuvissa kutistuneen. Pikku Kakkosen keltainen huppari odottaa nauhoituspäiviä pukukopissa Tampereen Tohlopissa, musikaalirooliasut Hämeenlinnassa ja mahdolliset lisätyöt milloin missäkin. Työpaikkojen ja työtovereiden jatkuva vaihtuminen ei silti rassaa estradeille mielivän miehen mieltä.
- Ideahan on kaikilla sama eli halu kertoa tarinoita. On hienoa olla linkki tarinankirjoittajan ja vastaanottajan välillä ja siinä on se polte, mikä innostaa. On tärkeää, että mahdollisimman moni hyvä tarina tulee kerrotuksi, Ville Kiljunen vakavoituu.
Rovaniemi on Kiljusen oma rauhan tyyssija, joka tarjoaa hyvät ulkoilumaastot koiran kanssa tai ilman. Myös Rovaniemen henkisen ilmapiirin Ville tuntee omakseen. Sama murretausta ja leppoisa asenne maailmanmenoon saa Rovaniemen tuntumaan siltä ikiomalta kotipaikalta, jonne voisi helposti asettua, jos toimeentulo esiintyjänä ja ennen kaikkea näyttelijänä olisi taattu.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Valion vanhanajan täysmaitoa ei vielä tunneta
Valion Hilja-vanhanajan täysmaito on vielä suurelle osalle ostajia tuntematon tuote. Valion brändipäällikön Paula Viikarin mukaan Valio on toukokuun alussa tuonut mahdollisimman vähän käsitellyn maitotuotteen markkinoille kuluttajien toiveesta.
Mies huitoi puukolla Sodankylässä
Sodankyläläinen mies sai pahoinpitelystä ehdollisen vankeusrangaistuksen. Mies oli aiheuttanut puukolla toiselle miehelle runsaasti verta vuotaneet haavat sormiin.
Oudompaa Särestöniemeä esillä Rovaniemellä
Kattava läpileikkaus Reidar Särestöniemen taiteesta esillä Rovaniemen taidemuseoon. Perjantaina avattava näyttely on koottu Kirsi ja Keio Eerikäisen taidesäätiön lähes kahden sadan taulun kokoelmasta. Kokoelma on annettu säilytettäväksi Rovaniemen taidemuseolle. Näyttelyssä on esillä on 120 Särestöniemen teosta alkuajoista viimeisiin maalauksiin.
Poika varasti humalassa auton
Humalainen poika varasti auton ja lähti sillä liikenteeseen Ivalossa. Poliisi sai pojan kiinni ennen kuin hän ehti edes saada autoa käyntiin.
Ivalon Pikku-Petsamosta löytyi sodanaikainen ammus
Ivalon Pikku-Petsamosta löytyi toisen maailmansodan aikainen ammus omakotitalon takapihalta. Löytäjä Antti Musikka kaivoi ammuksen kaivinkoneella entisestä perunapellosta. Musikka kiittelee onneaan, sillä vanhat ammukset voivat olla räjähdysherkkiä.
Tulva hellittää Lapissa edelleen
Ounasjoella veden korkeus ja virtaamat laskevat Kittilän kirkonkylällä. Kemijoen vesi jäi Rovaniemellä puoli metriä vuoden 1993 suurtulvasta.
Yara jatkaa Soklin kaivosradan suunnittelua kesäkuussa
Lannoiteyhtiö Yara päivittää suunnitelmiaan Savukosken ja Sallan alueella.
Rovaniemeläismiehelle vankeutta
Rovaniemeläinen mies on saanut kuuden kuukauden ehdottoman vankeustuomion Lapin käräjäoikeudessa. Mies on syyllistynyt oikeuden mukaan useisiin rikoksiin, muun muassa törkeään varkauteen ja maksuvälinepetokseen.
Lapin teillä loukkaantui aiempaa enemmän
Lapin tieliikenteessä kuoli kolme ja loukkaantui 90 ihmistä alkuvuonna. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan edellisvuoden tammi-huhtikuuhun verrattuna kuolleiden määrä laski, mutta loukkaantuneiden määrä kasvoi.
Lappilainen toripottu painuu maan alle
Rovaniemeläinen perunanviljelijä Timo Raitio on päässyt istuttamaan perunaa pelloilleen puolitoista viikkoa toiveitaan myöhemmin. Torimyyntiin hän uskoo perunasatonsa silti ehtivän tavanomaiseen aikaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.