Luonto

Villiminkki jäi poliisin haaviin Mikkelin keskustassa

Eläimen epäillään purreen ohikulkijaa ennen kiinniottoa. Juoksu Mikkelin torin laidalla päättyi minkin kannalta onnettomasti.

Mikkelin tori talvella.
Villiminkistä tehtiin havainto Mikkelin torin laidalla. Kuva: Tarja Nyyssönen / Yle

Mikkelin poliisi sai perjantaina päivällä ilmoituksen keskustassa, Porrassalmenkadulla juoksentelevasta näätäeläimestä. Eläimestä tehtiin havainto aivan Mikkelin torin kupeessa.

Paikalle saapunut poliisipartio tunnisti eläimen villiminkiksi ja otti sen kiinni haavilla. Poliisin mukaan minkki ehti mahdollisesti purra yhtä ohikulkijaa, ennen kuin poliisipartio ehti paikalle.

Minkin juoksu Mikkelissä päättyi onnettomasti, sillä poliisi päätti lopettaa sen.

Villieläimiä juoksennellut ennenkin Mikkelin kaduilla

Mikkelin keskustassa ja sen tuntumassa on aiempinakin vuosina tavattu villieläimiä. Palomestari Aarne Himanen Etelä-Savon pelastuslaitokselta ei kuitenkaan muista, että minkkiä olisi keskustassa ennen havaittu. Muun muassa hirvistä ja saukoista havaintoja on kaduilla sen sijaan vuosien saatossa tehty.

– Ilveksistäkin on tullut joskus ilmoituksia. Minäkin näin ilveksen vilaukselta Kirjalan kaupunginosassa, mutta kiinni sitä ei saatu. Tästä on jo useampi vuosi aikaa.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä