Viranomaiset tiukkana Talvivaaran uraaniluvan ehdoista
Talvivaaran uraanin talteenoton ympäristölupaan vaaditaan ankaria ehtoja. Useiden viranomaislausuntojen mukaan talteenottoa ei tulisi sallia Talvivaarassa ennen kuin ympäristölupa on saanut lainvoiman. Valituskierros voi viedä useita vuosia.
Lausunnoissa vaaditaan myös nykyistä tiukempia ehtoja ympäristöpäästöihin ja lupien määräaikaisuutta. Lausuntonsa ovat antaneet muun muassa Metsähallitus, Säteilyturvakeskus, Kainuun ELY-keskus ja kalatalousviranomaiset.
Lisäksi useat viranomaiset ovat hakeneet lisäaikaa lausunnon jättämiseen, muun muassa Sotkamon kunta, Kajaanin kaupunki ja Kainuun maakunta -kuntayhtymä.
Kaikkiaan Talvivaaran uraanin talteenoton ympäristölupaan annettiin kuulutusaikana 92 muistutusta, lausuntoa tai mielipidettä. Lupa-asian esittelijä Antti Petäinen sanoo kaivosyhtiön saavan asiakirjat nähtäväkseen tulevalla viikolla.
- Annamme yhtiölle kuukauden aikaa vastata muistutuksiin. Myöhemmin tulevat lausunnot toimitetaan yhtiölle sitä mukaa, kun niitä saapuu, sanoo Petäinen.
Lupa-asian ratkaisuun liittyvä katselmus kaivosalueella pidetään tämänhetkisen arvion mukaan huhti-toukokuun aikana.
Suurimmassa osassa annettuja muistutuksia vaadittiin, että kaivosyhtiö ei saa aloittaa uraanin talteenottoa ennen kuin mahdollinen ympäristölupa saa lainvoiman. Yhtiö on hakenut toiminnan aloittamislupaa muutoksenhausta huolimatta.
- Lupa-asia pyritään ratkaisemaan ennen kesälomakauden alkua. Mahdollinen valituskierros on pitkä. Meidän tekemästä päätöksestä voi valittaa Vaasan hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden päätöksestä taas voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Siinä vaiheessa, kun päätös sieltä tulisi, on kulunut useita vuosia, sanoo Petäinen.
Säteilyturvakeskuksen lausunto
STUK kiinnittää lausunnossaan huomiota muun muassa muutamiin puutteisiin kaivosyhtiön arvioissa säteilyaltistuksen mittaamisessa ja mallintamisessa. Lisäksi STUK huomauttaa kaivosyhtiötä jätehuollon vaatimuksista, mikäli toiminnassa syntyy riittävästi säteilylle altistunutta prosessilaite- ja korjausjätettä. Yhtiön tulisi näissä tapauksissa loppusijoittaa jätteeet ydinenergialain vaatimusten mukaisesti.
Koko lausunto:
Jormaskylän-Korholanmäen osakaskunnan muistutus
Osakaskunnan laajassa muistutuksessa vastustetaan uraanin talteenottoa. Jos lupa kuitenkin myönnetään, se olisi myönnettävä lyhyeksi määräajaksi, jonka jälkeen talteenotto olisi arvioitava uudellen.
Koko muistutus:
Kainuun ELY-keskuksen lausunto
ELY-keskus katsoo, että edellytykset uraanin talteenottoa koskevan ympäristöluvan myöntämiselle ovat olemassa. Se edellyttää, että nykyiset päästöt vähenevät suunnitellulla tavalla. Lisäksi ELY-keskus esittää, että lupaehtojen tarkistaminen määrätään tehtäväksi lyhyen määräajan kuluessa.
Kainuun ELY-keskus ei näe estettä ympäristöluvan myöntämiselle muutoksenhausta huolimatta.
Koko lausunto:
Kainuun ELY-keskuksen kalatalouden ryhmän viranomaislausunto
Kalatalousviranomaisen mukaan uraanin talteenottolaitoksen toiminnasta aiheutuu jätevesiä vastaanottavissa vesistöissä haittaa kalastolle ja kalastukselle. Viranomainen vaatii, että uraanin talteenoton ja Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan lupamääräysten tarkistaminen olisi ratkaistava yhtä aikaa.
Koko lausunto:
Metsähallituksen muistutus
Myös Metsähallitus moittii uraanin talteenoton ja ympäristöluvan päivitysten erillistä pääröksentekoa. Metsähallituksen mukaan kaivoksen nykyisen prosessin ongelmien tulee olla ratkaistu, ennen kuin annetaan lupaa käyttää enemmän myrkyllisiä aineita. Laitoksen tulisi toimi siten, ettei siitä poikkeustilanteessakaan aiheudu haittaa alapuolisille vesistöille. Metsähallitus kiinnittää huomiota myös uraanin erotuksen imagohaittaan matkailulle ja luontoharrrasteille. Metsähallituksen mielestä kaivosyhtiö ei saa aloittaa uraanin erotusta ennen ympäristöluvan lainvoimaisuutta.
Koko lausunto:
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Lemmikki haukkuu yksinäisyyttään
Naapurin koira räksyttää häiritsevästi yötä myöten. Ryhtyäkö tappeluun naapurin kanssa vai hankkiako hurtalle lahjaksi haukkua estävä panta?
Kevät tuonut helpotusta Talvivaaran lähivesiin
Sotkamon Talvivaaran kaivoksen lähivesien tila on muuttunut odotetusti kevätkaudella. Suolainen jätevesi laimenee lähivesien pintakerroksissa, mutta syvemmällä olevat kerrokset eivät laimene, ilmenee Kainuun ELY-keskuksen yhteenvedosta.
"Kun koulu ja harrastukset jäävät, ihminen helposti syrjäytyy "
Arkirutiinien puuttuessa ihminen tekee vain välttämättömät asiat. Kajaanilainen nuori mies kertoo, kuinka hänen aikansa alkoi kulua päihteiden, rikosten ja muun ei-hyvän ympärillä.
Kainuun uudet ylioppilaat
383 uutta ylioppilasta painaa tänä keväänä valkolakin päähänsä.
Keskustele: Jatkuuko Suomen taival jääkiekon MM-kisoissa?
USA:n ja Suomen huominen kohtaaminen ratkaisee, jatkuvatko Leijonien pelit kotikisoissa.
Musiikin opiskelijoille keikat tärkeitä
Pianisti Iiro Rantala kannustaa kaikkia musiikista kiinnostuneita käyttämään hyväkseen internetiä. Hänen mielestä se on paras musiikkikoulu.
Ammattikorkeakoululle tiloja myös muille opinahjoille
Kajaanin ammattikorkeakoulun laajennus on edennyt valmisteluvaiheseen. Mikäli suunnitelmat toteutuvat, laajennus on valmis puolentoista vuoden kuluttua.
Vartiukseen suunnitellaan omaa kaistaa raskaalle liikenteelle
Pohjois-Suomen rajaliikenne kasvaa kovaa vauhtia. Eniten rahaa Pohjois-Suomessa tarvittaisiin Rajajoosepin rajanylityspaikalle.
Veneitä karkaili Kuhmossa
Osa tulvaveden mukaan lähteneistä veneistä on uponnut Lammasjärven ranta-alueilla.
Urheilulukion toiminnan jatkuminen Kajaanissa edelleen epävarmaa
Sotkamo ei vielä saanut lupauksia haluamistaan lukioratkaisuista ministeriöltä. Sekä Sotkamossa että Kajaanissa toivotaan, että hallintokokeilun aikana rakennettu lukioiden välinen yhteistyö jatkuisi edelleen hallintokokeilun päätyttyä vuoden vaihteen jälkeen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.