Talous |

Virastojen toimintamenoja karsitaan

Hallitus aikoo kattaa työllisyyden hoitoon varatut yli 200 miljoonan euron lisämenot muun muassa alentamalla virastojen toimintamenoja, lykkäämällä puolustusvoimien materiaalihankintoja sekä valtionvelalla.

Budjettiesityksen mukaan virastojen toimintamenoja alennetaan yhteensä 56 miljoonaa euroa. Puolustusvoimien materiaalihankintoja puolestaan lykätään 15 miljoonalla eurolla. Rekkaparkin rakentamisesta luovutaan.

Kansaneläkerahaston maksuvalmiusvaatimusta myös alennetaan viidestä prosentista 3,5 prosenttiin, jolloin valtion menot vähenevät 38 miljoonaa euroa.

2010 lopussa velkaa 78 miljardia

Vuoden 2009 toinen lisätalousarvioesitys on 2,2 miljardia euroa alijäämäinen. Ensi vuoden talousarvioesityksen alijäämä on 13 miljardia. Valtionvelan arvellaankin vuoden 2010 lopussa olevan 78 miljardia euroa.

Vuonna 2009 valtionvelan korkomenoiksi arvioidaan 1,9 miljardia euroa ja vuoden 2010 korkomenoiksi 2,1 miljardia. Velan kasvun ja odotettavissa olevan korkotason nousu takia valtionvelan korkomenojen uskotaan kasvavan lähivuosina mittavasti.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä