Kotimaa |

Virkamiesten siirtymisestä yksityisen palveluun halutaan selkeät säännöt

Hallintoministeri Henna Virkkusen (kok.) mukaan säännöt tarvitaan, jotta virkamiesten puolueettomuus ei herättäisi epäilyjä. Jääviysongelmia voi olla muuallakin kuin ympäristöalalla.

Henkilö kirjoittaa tietokoneella, lähikuva käsistä näppäimistöllä.
Kuva: Yle

Valtio laatii virkavapauksien myöntämiseen yhtenäiset säännöt. Uudet ohjeet tehdään myös virkamiesten karensseista virkauralta yksityisen palvelukseen siirtyessä.

Virkamiesten jääviysepäily nousi puheenaiheeksi ympäristöhallinnossa, missä muutama lupia myöntävä tai yrityksiä valvova virkamies on työskennellyt virkavapaallaan kaivosyhtiöissä.

Ympäristöministeriö pyysi jääviydestä yhteisiä sääntöjä. Hallintoministeri Henna Virkkunen (kok.) kirjoituttaa virkavapaista yleisohjeen. Se koskee kaikkia virkamiehiä.

 - Jos virkavapauden myöntäminen saattaisi vaarantaa luottamuksen viranomaistoimintaan tai saattaisi vaikuttaa siten, että henkilö palattuaan virkavapaalta tulisi esteelliseksi hoitamaan entistä tehtäväänsä, silloin virkavapautta ei tulisi myöntää, Virkkunen sanoo.

Ongelma voi koskea muitakin kuin kaivosalaa. Pelisääntöjä on toivonut moni ministeriö.

Kukaan irtisanoutunut ei ole joutunut karenssiin

Jos virkamies irtisanoutuu ja lähtee yksityiselle työnantajalle, häntä koskee moni sääntö. Salassa pidettävät tiedot on edelleen pidettävä salassa, siitä säädetään laissa. Jos virkamiehelle on kertynyt arkaluontoisia tietoja alaltaan, hän voi joutua vuoden karenssiin. Karenssi kestää enimmillään vuoden ja on palkallinen.

Valtiovarainministeriö laati ohjeen viisi vuotta sitten, mutta karenssia ei ole käytetty kertaakaan.

- En ole kuullut yhdestäkään konkreettisesta tapauksesta, sanoo hallitusneuvos Kirsi Äijälä Valtion työmarkkinalaitokselta.

- Joitakin kertoja kun on ministeriöstä lähdetty, onkin tullut vasta jälkikäteen tietoon, että on siirrytty samalle alalle mutta yrityselämään. Kyllä se edellyttää, että myös työnantajalla olisi etukäteen tiedossa, minkälaiseen tehtävään on lähdössä, että voitaisiin sopia mahdollisesta karenssista, Virkkunen sanoo.

Karensseja pohtimaan uusi toimielin?

Karenssit nousivat keskusteluun, kun Säteilyturvakeskuksen johtaja Jukka Laaksonen siirtyi eläkkeelle jäätyään venäläisen ydinvoimayhtiön Rosatomin palvelukseen.

Valtion työmarkkinalaitos on Äijälän mukaan vertaillut kansainvälisiä käytäntöjä. Suomen säännökset tyydyttävät Grecoa, korruptiota Euroopassa tarkkailevaa ryhmää. Silti karensseja varten harkitaan kokonaan uutta päätöksentekijää.

- Pohdimme, tarvittaisiinko yhteistä toimielintä, joka pyrkisi määrittelemään onko karenssi tarpeen. Tietysti sillä haetaan sitä, että meillä olisi yhteiset toimintatavat koko valtionhallinnossa, hallintoministeri Virkkunen sanoo.

Joissakin maissa karenssista säädetään laissa. Virkkusen mukaan myös Suomessa mietitään lain tarpeellisuutta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä