Virkkunen: Suuret erot lukioiden välillä huolestuttavia
Opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) on huolissaan siitä, että maan lukioiden välillä on suuria eroja jatko-opintoihin pääsemisen suhteen. YLE Uutisten selvityksen mukaan ääritapauksessa suuresta lukiosta joka toinen on saanut paikan suoraan yliopistoon, kun taas toisesta samankokoisesta lukiosta vain viisi prosenttia jatkoi heti yliopistoon.
- Onhan se todella huolestuttavaa. Uskon, että se herättää koulutuksen järjestäjiä uudella tavalla arvioimaan toimintaansa, koska työurien pidentäminen on nyt noussut todella isoksi asiaksi.
Opetusministerin mielestä yksi keskeinen keino muuttaa tilannetta on varmistaa, että oppilaat saavat opinto-ohjausta peruskoulusta aina työelämän asti.
- Tiedämme, että kaikissa lukioissa ei ole päätoimista oppilaanohjaajaa lainkaan. Usein lukioon tullaan juuri sen vuoksi, että halutaan miettiä omia ajatuksia ja selkeyttää tulevaisuuden kuvaa.
"Lukioiden erilaistuminen ja kilpailu myönteistä"
Virkkusen mielestä koulujärjestelmän tärkeä lähtökohta on se, että kaikilla on tasa-arvoiset mahdollisuudet, mutta hän antaisi sijaa myös lukioiden erilaisuudelle ja keskinäiselle kilpailulle.
- Pidän sitäkin aivan perusteltuna, että lukioilla on mahdollisuus myös enemmän profiloitua tietyn tyyppisiin aloihin ja että lukioilla on myös mahdollisuus kilpailla keskenään.
Kaikkien lukioiden tehtävänä on Virkkusen mukaan antaa yleissivistävää koulutusta.
- Kyllä kaikilla lukioilla on yleissivistävä tehtävä, mutta jatkomahdollisuuksia on useita. Meillähän ei ole tavoitteenakaan, että kaikki hakeutuisivat korkeakouluopintoihin, Virkkunen toteaa.
- Tavoitteena on, että noin puolet väestöstä hankkisi korkeakoulututkinnon, ja toinen puoli suuntautuisi enemmän ammatillisesti.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hätätiedote Hyvinkään alueelle
Itä-Uudenmaan poliisi tiedottaa
Yksi kuollut Hyvinkään ampumavälikohtauksessa - useita loukkaantunut
Hyvinkäällä on ammuskeltu perjantain ja lauantain vastaisena yönä kello 2. Ainakin yksi ihminen on kuollut ja kahdeksan tai yhdeksän ihmistä on loukkantunut, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä palaa rivitalo, josta aiheutuu runsasta savua. Alueen lähistöllä olevia asukkaita pyydetään sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihto.
Rivitalo palaa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on toimitettu sairaalaan.
Kaksi kuoli tulipalossa Kuopiossa
Tulipalossa kuolleet ovat ehkä talossa asunut pariskunta.
Nuoret miehet ottavat turhia riskejä vesillä
Parikymppiset miehet veneilevät ja uivat alkoholin vaikutuksen alaisena selvästi ikäisiään naisia enemmän. Myös pelastusliivien käytössä on suuria eroja sukupuolten välillä. Tutkijat ja asiantuntijat epäilevät, että taustalla on miehinen machokulttuuri.
Arviomätkyt uhkaavat yhä veronkiertäjiä
Esimerkiksi verovuonna 2010 veroja määrättiin arvioimalla yli 12 000 verovelvolliselle. Yleisimmin arvioverotus liittyy yritystoimintaan.
Älypakkaus neuvoo ja tarkkailee
Maitopurkit ja lääkepakkaukset voivat kohta olla media muiden joukossa. Pakkauksiin lisättävät sirut ja koodit antavat lisätietoa ja opastavat, mutta voivat myös kerätä tietoa tuotteen ostajasta.
Oulun ravintola-ampujalla ehkä Diablos-yhteys - useita kotietsintöjä
Oululaisen ravintola Tivolin lähistöllä varhain perjantaiaamuna ammuskelleella epäillään olevan yhteyksiä moottoripyöräjengi Diablosiin. Poliisi teki perjantaina lukuisia kotietsintöjä, joiden tuloksena takavarikoitiin ampumatarvikkeita.
Videoyhteys pitää hoitajan aina tavoitettavissa
Videoyhteys voi korvata tai siirtää vanhusten kotihoidon käyntejä. Parhaillaan testivaiheessa oleva virtuaalihoito-palvelu otetaan Helsingin kaupungin kotihoidossa laajempaan käyttöön ensi vuoden alussa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.