Virolainen kalamies kävi koukkuun
Enne Lank tuli Ruovedelle katsomaan, pitävätkö kavereiden tarinat Pirkanmaan kalavesistä paikkansa. Suomalaiset haluavat houkutella eurooppalaisia kalastusturisteja puhtaiden ja kalaisten vesien äärelle.
Kalastusmatkailulla on lupaavat näkymät. Pelkästään Venäjällä ja muualla Euroopassa on kymmeniä miljoonia kalastuksen harrastajia, joista moni on valmis matkustamaan hyvien kalapaikkojen perässä.
Ruoveden Haapasaaren lomakylässä lähdettiin pirkanmaalaiseen kalastusmatkailuprojektiin Kuhamaahan jo vuonna 2004. Nyt jo puolet kesän matkailijoista tulee ulkomailta, kertoo matkailuyrittäjä Mervi Ruoholahti.
- Eritoten heitä käy Latviasta, Venäjältä, Ukrainasta ja kaikista Baltian maista. Lisäksi matkailijoilta tulee Puolasta, Espanjasta, Ranskasta ja Italiasta. Nousevana maana on nyt mukaan tullut Unkari.
Kalamiesten suositus tehoaa
Puolalaisseurue on löytänyt tiensä Haapasaareen jo toista kertaa nettisivujen kautta.
- Me pidämme tästä paikasta ja sen puista, metsistä ja järvestä. Parasta meille ovat suuret hauet ja sauna, kertoo Jarek.Minä sain ainakin kolme ja puoli kiloa painavan kalan.
Netin ohella tieto Pirkanmaan kalastusmahdollisuuksista leviää myös suusta korvaan menetelmällä.
- Kaverimme ovat käyneet täällä monta kertaa. Tulimme sitten itse katsomaan, onko kaikki heidän kertomansa totta, sanoo virolainen Enne Lank.
Vaikka virolaisia kalastajia Pirkanmaalla käy harvakseltaan, on kalamiehillä kalamiesten jutut.
- Minä olen saanut ainakin puolitoista kiloisen kalan, kehuu Alland Tagu.
Enne Lank pistää paremmaksi.
- Minä sain ainakin kolme ja puoli kiloa painavan kalan. Se oli 85 senttiä pitkä.
Miljoonia mahdollisia asiakkaita
Pirkanmaan kalastusmatkailu on vasta alkutekijöissään, sillä markkinat ovat valtavat.Tässä täytyy vain tehdä kovasti töitä ja olla esillä markkinoilla.
- On arvioitu, että pelkästään Venäjällä on 40-50 miljoonaa kalastuksen harrastajaa ja Euroopassa noin 25 miljoonaa. Tässä täytyy vain tehdä kovasti töitä ja olla esillä markkinoilla, sanoo Ismo Kolari Pirkanmaan kalatalouskeskuksesta.
Vaikka kalastuksessa on kyse erämatkailusta, vaativat asiakkaat kunnollisia puitteita ja palveluja mielellään omalla kielellään. Haapasaaren lomakylän yrittäjälle Mervi Ruoholahdelle on ollut hyötyä venäjän taidosta.
- Olen lukenut kolme vuotta venäjää ja nyt sitä joutuu sitten käytännössä käyttämään. Kyllä minä kielellä pärjään ja saan hieman nauttia tämän työn tuloksista.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
Räjähdelankaa ja vaahtomuovia - rakennustyömaiden jäte piinaa Helsingin rantoja
Helsingin merenrannoille huuhtoutuu ihmisten jättämien jätteiden lisäksi runsaasti rakennustyömaiden roskia. Pihlajasaaren rannasta löytyi esimerkiksi yli 500 räjähdelangan pätkää. Suomen rannat ovatkin Itämeren roskaisimmat.
Talvivaara aukaisi silmät kultakaivoksen suhteen: "Ei tämä olekaan pelkkä työpaikka-juttu"
Rantasalmella Talvivaaran ympärillä vellonutta keskustelua on seurattu mielenkiinnolla, sillä aivan kirkonkylän kupeessa tutkitaan kultaesiintymää. Talvivaara on saanut huolen pintaan.
Viljelypalstat täyttyvät vauhdilla - maahanmuuttajatkin ovat löytäneet tien kasvimaille
Palstaviljely on mielen ja kehon jumppaa. Viljelijälle oma vuokraviljelmä on paratiisi, jossa voi nauttia myös laiskottelusta.
"Suomella ei 50 vuoden kuluttua ole laadukasta mäntytukkia"
Metsänomistajat suosivat nykyisin pelkästään kuusta, koska hirvien pelätään napsivan männyntaimet suihinsa. Pitkään jatkunut suuntaus herättää jo kysymyksiä mäntytukin saatavuudesta.
Presidenttipari Saaristomeren suojelijoiksi
Suojelijat sitoutuvat tavoittelemaan Saaristomereen valuvien ravinteiden vähentämistä ja levittämään tietoutta Saaristomeren tilasta.
Talvivaaran rautavesivuodon todistaja: Ikävä totuus on, että valvonta on kansalaisten varassa
Yksityishenkilöt raportoivat Talvivaaran tuoreimmasta ympäristöongelmasta kaivosyhtiötä nopeammin.
"Sadat ihmiset seuraavat suurennuslasin kanssa" – tunnettu näyttelijä järkyttyi Mätäjoen tuhosta
Ahkera kalamies Jasper Pääkkönen odottaa kiinnostuneena, kuinka liuotinvuodon aiheuttaja pitää lupauksensa.
Kuiva sää lisää metsäpalovaaraa pohjalaiskunnissa
Torstaina astuu Keski-Pohjanmaalla voimaan kevään ensimmäinen metsäpalovaroitus. Pelastuslaitoksen mukaan pitkään jatkunut aurinkoinen ja sateeton sää on lisännyt metsäpalon vaaraa suuresti. Lisäksi tuulinen keli kasvattaa vaaratilanteita entisestään.
Kuka roskaa Itämerta?
Kaksivuotinen projekti selvittää Itämeren rannoille ajelehtivien roskien alkuperää. Varsinainen jätepommi vasta kytee pinnan alla.
