Ulkomaat |

Virossa pelätään viiden hukkuneen

Võrtsjärvellä kaatuneessa venessä olleita ihmisiä etsitään veneillä ja helikopterilla.

Virossa Võrtsjärvellä kaatui sunnuntaina iltapäivällä vene, jossa oli viisi ihmistä.  Aluksi etsittiin kahta venettä, jotka olivat silminnäkijöiden mukaan kaatuneet, mutta sittemmin selvisi, että toinen vene oli selviytynyt rantaan.

Toinen vene ja siinä olleet kolme miestä ja kaksi naista ovat kuitenkin kateissa. Tieto yhden ihmisen pelastautumisesta on kumottu. Kenelläkään kadonneista ei silminnäkijöiden mukaan ollut pelastusliivejä.

Etsintöihin osallistuu viranomaisten veneiden ja helikopterin lisäksi myös yksityisiä veneilijöitä. Kova tuuli ja aallot haittaavat etsintöjä.

Etelä-Virossa sijaitseva Võrtsjärvi on Baltian toiseksi suurin järvi. Sillä on pituutta miltei 35 kilometriä ja leveyttä 15 kilometriä.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä