Tampere |

Virtain Koivurinteen päiväkoti väistää

Väistötiloina toimivat Mäkitien koulu, yläkoulu ja työväentalo, joihin toiminta on kesän aikana jo vähitellen siirtynyt.

Lapsen kädet pitelevät hiekkaämpäriä hiekkalaatikolla.
Kuva: Yle

Kosteusongelmista kärsivän päiväkodin hoitolapsille ja esikoululaisille on löydetty väistötilat. Evakkomatkan kesto selviää lähiaikoina kunhan Koivurinteen kiinteistön tutkimukset valmistuvat.

Koivurinteen päiväkoti rakennettiin alunperin lastenkodiksi 1960-luvulla. Päiväkodissa ja esikoulussa on yhteensä noin 100 lasta ja 13 henkilökunnan jäsentä.

Toiminta saattaa jatkua muualla

Virtain perusturvajohtaja Jaana Ylä-Monosen mukaan vasta tutkimusten valmistuttua voidaan aloittaa pohdinta siitä, korjataanko rakennus vai ryhdytäänkö toimintaa suunnittelemaan aivan muualle.  

Lasten ja työntekijöiden turvallisuus pitää varmistaa ennen kaikkea.

- Jaana Ylä-Mononen

-  Lasten ja työntekijöiden turvallisuus pitää varmistaa ennen kaikkea,  perusturvajohtaja Jaana Ylä-Mononen sanoo.

Talon ovet ovat olleet säpissä jo kuukauden ajan.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä