Virtuaalimetsästys tarjoaa passipaikan läpi vuoden
Kuhmolainen Timo Jortikka hankki metsästyskortin ja aloitti metsästämisen vuosi sitten. Kun saalista ei alkanut syksyllä kuulumaan, Jortikka mietti, kuinka harjaannuttaisi sihdin kohdalleen. Hän kehitti oman virtuaalimetsästysohjelman.
Virtuaaliset laukaukset kajahtavat autiotuvan yhdestä alakerran huoneesta. Timo Jortikan koti sijaitsee Kuhmon syrjäseudulla, keskellä mainioita metsästysmaita, mutta metsästäminen tapahtuu silti tällä hetkellä pihapiirissä sijaitsevan autiotuvan nurkissa. Videotykki paahtaa pimennetyn huoneen seinälle valtavan kuvan kuhmolaisesta metsämaisemasta. Kauko-ohjaimen käskystä kuvan keskelle ilmestyy hirven silhuetti.
- Me voimme ampua tässä virtuaalisen hirvikokeen, Timo Jortikka selittää. Ensin ammutaan kalibrointilaukaus. Sitten ammutaan viisi laukausta ja katsotaan tulos.
Laukausten jälkeen videotykin kuvaan ilmestyy ampumataulu osumineen.
-Pikkuisen oli paineita tässä ammunnassa, mutta ihan hyvä tulos, Jortikka naurahtaa osumansa nähdessään.
Miksi ostaa maailmalta, kun voi tehdä itse
Timo Jortikka sai idean virtuaalimetsästysohjelmaan noin vuosi sitten. Hän suoritti tuolloin kesällä metsästyskortin ja syksyllä lähdettiin kaveriporukalla lintumetsälle. Mutta sihti ei ollut kohdallaan ja saalista jäi aina saamatta. Tuolloin Jortikka tuumi, että tilanteeseen täytyisi keksiä jotain lääkkeeksi.
Työttömänä ollut mies hakeutui yrittäjävalmennuskurssille ja siellä pohti kuhmolaisen ystävän kanssa, millainen olisi osuva liikeidea hänen kotikuntaansa, itärajan Kuhmoon. Miehet tulivat siihen tulokseen, että sen täytyisi olla jotain metsästykseen ja eränkäyntiin liittyvää.
- Sain selville, että maailmalla, erityisesti Ruotsissa on valmistettu kaksikin hyvää metsästyssimulaattoria, mutta ne ovat niin kalliita. Ruotsalainen järjestelmä maksaa pitkälti yli 40 000 euroa, joten se on täysin tavoittamattomissa tällaisille perukan porukoille. Niin minä sitten ajattelin, että teen sellaisen itse.
Nyt tietokoneohjelmoijan työkokemusta omaava Jortikka on saanut virtuaalimetsästysohjelmansa ensimmäisen version valmiiksi.
Jortikan ohjelmalla voi tällä hetkellä ampua virtuaalisesti hirvi- ja karhukokeen, ja näytöllä lentelevät sorsat antavat mahdollisuuden harjoitella liikkuvan kohteeseen osumista.
-Sorsan metsästyksessä on tarkoitus oppia ajoitusta – tässäkin näkyy, että laukaukset ovat jäljessä, Jortikka tuumii videon näytöltä omaa sorsasihtiään.
Kylänväen ilosta MM-kisoihin
Harjoittelu on yksi tuotteen selkeä tarkoitusperä. Jortikan mukaan Ruotsissa metsästysseuroilla on toista sataa simulaattoria käytössään. Suomessa Jortikalla ei ole tietoa yhdestäkään seurasta, joka kyseisen laitteen omistaisi.
Kilpailulliset näkökohdat ovat myös selkeät. Timo Jortikan tuttavat ja kotikylän väki ovat päässeet koeajamaan uutta ohjelmaa.
Kyllä määränpäänä olisi virtuaalimetsästyksen MM-kisat täällä Kuhmossa.
- Kyllä kaverit ovat tykänneet - ja kun tämä ei ole sidottu metsästyskausiinkaan. Vaimotkin ovat innostuneet kokeilemaan. Samoin nuoret, jotka näkevät tämän tietysti pelinä. Ja kilpailuhenkisyys tuotteessa kiehtoo, kun tässä päästään laskemaan pisteitä.
Kuhmolaismies tekee ensimmäisiä markkinoiden tunnusteluja kesän erätapahtumissa. Tavoite on joka tapauksessa edetä hiljalleen.
- Eiväthän tämänkaltaiset ohjelmat ole valmiita koskaan, vaan niihin kehitellään jatkuvasti jotain uutta.
Timo Jortikka tuumii, että hänellä olisi jo nyt ainekset muokata virtuaalikuvasta 360-asteinen, jolloin metsästäjä voi ikään kuin liikkua ympäristössään.
- Mikäli tämä alkaa markkinoilla ihmisiä kiinnostamaan, niin sellaisen voisin kehittää seuraavaksi – tai kyllä minä sen kehitän joka tapauksessa, vaikka sitten harrastusmielessä omaksi ilokseni, tekijämies nauraa.
Yksi tavoite on kuitenkin iso ja selkeä.
- Kyllä määränpäänä olisi virtuaalimetsästyksen MM-kisat täällä Kuhmossa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Helleraja rikkoutui lauantainakin
Iltapäivällä lämpimintä oli Kruunupyyssä ja Ruukissa. Hellerajaa hätyyteltiin maan pohjoisosia myöten.
Jazzliitto palkitsi joensuulaisen Jussi Sierlan
Jussi Sierla toimi pitkään Joensuun Jazzkerho -76:n puheenjohtana. Kerho saa kiitosta aktiivisuudestaan ja vireästä konserttitoiminnastaan.
Backman Soinille: Nyt riittää
Jouni Backmanin mielestä Soinin puuttuminen SDP:n ministerivalintoihin oli ylimielistä ja tyylitöntä.
Poliisi: Bussikuskia hakattiin nyrkillä kesken ajon
Päijät-Hämeen poliisi tutkii Lahdessa sattunutta tapausta pahoinpitelynä ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Omakotitalo tuhoutui tulipalossa Imatralla
Yksin kotona ollut perheen lapsi huomasi palon ja hälytti apua. Talo tuhoutui täysin, mutta henkilövahinkoja ei tullut.
Keskustele: Euroviisut ja MM-jääkiekon välieräottelu - voiko lauantai tämän jännittävämpi olla?
Yksi tykkää jääkiekosta, toinen intoilee euroviisufinaalista, kolmas viis veisaa ja istuttaa mieluummin kesäkukkia. Mihin ryhmään sinä tänä viikonloppuna kuulut?
Kesämökki tuhoutui Juuassa
Hirsimökki tuhoutui tulipalossa kokonaan Pohjois-Karjalassa. Tuli levisi myös maastoon, mutta henkilövahingoilta säästyttiin.
Puhelimet alkoivat soida - suomalaiset haluavat viikonloppuna Tukholmaan "hintaan mihin hyvänsä"
Tallink Siljalta kerrotaan Yle Uutisille, että Suomen torstaisen voiton jälkeen puhelimet olivat alkaneet soida kiivaasti.
Keskiviikkona hukkunut nainen löydettiin tänään
Nainen hukkui Ilomantsissa sijaitsevaan Ilomantsinjärveen keskiviikkona.
