ViU:n Marko Hovi Porin Pesäkarhujen pelinjohtajaksi
Naisten superpesiksessä Viinijärven Urheilijoiden peliä johtanut Marko Hovi siirtyy ensi kaudeksi Porin Pesäkarhujen viuhkan varteen. Hovin sopimus on mallia 1+1 vuotta.
Hovi ehti valmentaa Viinijärven Urheilijoiden naisjoukkuetta kahden kauden ajan. Samaan aikaan hän toimi myös Joensuun Mailan urheilutoimenjohtajana.
Viime kaudella Hovi luotsasi ViU.n naisten superpesiksessä neljänneksi.
Hovin perässä oli Viinijärven Urheilijoiden ja Porin Pesäkarhujen lisäksi kaksi seuraa. Päätöksen siirtymisestä Poriin Hovi teki maanantaina.
Kovat tavoitteet on lähteä tulevaankin kauteen ja se motivoi.
- Halusin uuden haasteen. Kun lapset ovat pieniä, niin näin voi tehdä. Iso kiitos Viinijärven Urheilijoiden ja Joensuun Mailan organisaatioille. Oli hienoa aikaa ja opin paljon asioita, Hovi kommentoi menneitä kausia.
Seuravalinta oli lopulta monen asian summa.
- Kyllä minulla on positiivinen kuva Porin organisaatiosta ja joukkue on tosi urheilullinen. Kovat tavoitteet on lähteä tulevaankin kauteen ja se motivoi, Hovi summasi.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Polvijärvellä kipuillaan kuntaliitosselvityksen alla
Polvijärven kunnan itsenäisyys kuumentaa tunteita. Torstai-iltana valtiovarainministeriön asettaman selvitysmiehen vetämässä tilaisuudessa kuultiin puheita kunnan itsenäisyyden puolesta, mutta myös selvitystyön tarpeellisuudesta.
Pohjois-Karjalan Prikaatin viimeinen paraati Joensuussa
Itä-Suomen sotilasläänin alueellinen puolustusvoimien lippujuhlapäivän paraati järjestetään 4. kesäkuuta Joensuun torin ympäristössä. Paraati on samalla viimeinen Pohjois-Karjalan Prikaatin juhlaparaati maakunnassa.
Kirvesniemen vetämä Karhu Ski haettu konkurssiin Kiteellä
Harri Kirvesniemen johtama suksitehdas Karhu Ski on haettu konkurssiin Kiteellä. Konkurssihakemus on jätetty Pohjois-Karjalan käräjäoikeudelle keskiviikkona.
Karelia Upofloor harkitsee tuotantonsa lopettamista Kuopiossa ja Joensuussa
Yhtenä vaihtoehtona on tuotannon lopettaminen joko Kuopiossa, Tuupovaarassa tai molemmissa. Yhtiö irtisanoi henkilöstöään myös viime vuonna.
Kiteen johdon joukkopako alkamassa? - Irtisanoutumisista syytetään perussuomalaisvaltuutettuja
Kiteen kaupungin virkamiesten irtisanoutumisten uskotaan jatkuvan lähikuukausina. Kaupungin henkilöstöpäällikön mukaan moni työntekijä pohtii parhaillaan irtisanoutumista tai vähintäänkin pidemmälle vapaalle jäämistä. Taustalla muhivat virkamiesten ja poliitikkojen väliset riidat.
Suonna Kononen teki levyn Reino Rinteen teksteistä
Huojuva lato-yhtyeen laulajana tunnettu joensuulainen Suonna Kononen kokosi kirjailija-runoilija Reino Rinteen 100- vuotisjuhlavuodeksi äänilevyn Rinteen teksteistä. Kuunnelmatyyppisellä levyllä vuorottelevat lausutut ja lauletut runot. Yhtenä lausujana levyllä on entinen Ylen pääkuuluttaja Pentti Fagerholm.
Makasiinipolttajalle kolme vuotta vankeutta ja miljoonakorvaukset
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut nuoren lieksalaisnaisen kolmen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen Joensuussa viime vuonna tehdystä tuhotyöstä. Mielentilatutkimuksen mukaan nainen oli tekoja tehdessään alentuneesti syyntakeinen. Oikeus tuomitsi naisen maksamaan yli 2 miljoonan euron korvaukset.
Miksi minut hylkäsit?
Punainen Audi 80 on seisonut läpi talven keskellä rauhallista rivitaloaluetta sijaitsevan umpikadun kääntöpaikalla. Auton alla on talvirenkaat. Etupenkillä lojuu Children of Bodomin CD-levy ja muuta tavaraa. Lumet ovat sulaneet kiiltonsa menettäneen 2-litraisen auton pelleiltä, mutta miksi kulkupeli seisoo edelleen hyljättynä rivitalon päädyn kupeessa vielä kesäkuun korvilla. Eikö ketään kiinnosta?
Niiralanniemeen lomarakennuksia? Kyläläiset vastustavat
Joensuun Tuupovaarassa ei lämmetä Niiralanniemen kaavoittamiselle lomarakennuksille. Kyläläiset nauttivat nykyisistä poluista, uimarannasta ja sotainvalidien majasta.
Uusi tievalaistus säästää sähköä ja hohtaa paremmin
Suurpainenatrium-valaisimet yleistyvät teiden varsilla. Elohopeatekniikkaa alkaa olla aikansa elänyttä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.