VM heikentää ennustetta
Valtiovarainministeriö on heikentämässä talousennustettaan budjettiriihen alla. Ministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas kertoo Yle Uutisille syyksi sen, että talouden kuva on synkentynyt kesän aikana.
Valtiosihteeri Raimo Sailaksen mukaan kaikki viestit talouden kehityksestä ovat olleet mollivoittoisia.
- Valitettavasti kesän aikana tullut informaatio kertoo siitä, että jonkin verran joudumme suhdannekuvaa muuttamaan synkempään suuntaan. Tämä koskee vuoden loppua ja ensi vuotta, Sailas tarkentaa.
Valtiovarainministeriön ekonomistit ovat myös yhä vankemmin sitä mieltä, että Suomellakin on edessä pitkä hitaan kasvun kausi.
Ministeriön virkamiesten budjetin laadintaa helpottaa se, että hallitus päätti jo kevättalvella veronkorotuksista ja menoleikkauksista. Valtiosihteeri Raimo Sailas on samaa mieltä pääministeri Jyrki Kataisen kanssa siitä, ettei lisätoimia tässä vaiheessa tarvita.
- Nyt ei ole sellaisten aika. Täytyy katsoa, miten tämä maailma tässä muuttuu ja vaikuttaako se sitten jollakin tavalla suomalaisen talouspolitiikan linjauksiin, Sailas sanoo.
Hän uskoo myös, että Suomen velkakierre saadaan katkaistua, vaikka se voi olla lujan työn takana. Sailaksella on vankka tausta arvioida budjettia ja taloustilannetta. Hän ollut mukana uransa aikana jo 35 budjettiriihessä.
Valtiovarainministeriö aloittaa sisäisen budjettiriihensä maananantaina. Ministeriö julkistaa oman talousarvioesityksensä keskiviikkona internetissä.
