Lahti |

VM:n Koivusalo: Opastamme vanhoille tutuille katsojapaikoille

Vauhdin Maailman päätoimittaja Olli Koivusalo on käärmeissään MM-rallin katselupaikoista syntyneestä kärhämästä. Hän kertoo lehtensä liputtavan vanhojen hyvien katselupaikkojen puolesta, vaikka ne eivät virallisia olekaan.

Vuodesta -75 Suomen MM-rallin opastuksesta vastannut Vauhdin Maailma haluaa olla edelleen mukana rallikansan opastamisessa, vaikka siitä ei olekaan sopimusta rallijärjestäjän kanssa.

Päätoimittaja Olli Koivusalo puolustaa lehtensä linjaa ja muistuttaa, että Vauhdin Maailma haluaa edelleen kertoa vuosien mittaan hyviksi koetuista katsojapaikoista.

- Katsojapaikkamme opastukset eivät ole virallisia, mutta eivät virheellisiäkään. Vain maanomistaja voi kieltää alueelleen menon, ei kisajärjestäjä, kuittaa Koivusalo.    

- Rallin katsojaperinnettä ollaan nyt muuttamassa. Rallikansa halutaan opastaa festarialueiille, joilla on palveluja. VM:n linjan mukaan ralleja pitää voida katsoa perinteisiltä paikoilta ns. "jokamiehenoikeuksien" perusteella.

 

 

         

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä