Kotimaa |

Voimaannuttava valokuva vetää puoleensa

Valokuvasta on tullut innostava väline ihmisen omien voimavarojen etsimiseen. Voimaannuttavan valokuvan menetelmä sai alkunsa lastenkodin tyttöjen kuvaamisesta ja jo vuosia kiertäneestä Maailman ihanin tyttö -valokuvanäyttelystä.

Ihmisiä kuuntelemassa luentoa.
Voimaannuttava valokuva kiinnostaa niin näyttelynä kuin luentonakin. Kuva: YLE

Näyttelyn äiti, sosiaalikasvattaja Miina Savolainen huomasi työssään lastenkodissa, ettei puhe aina riitä. Kaltoin kohdeltu ihminen ei luota sanaan ja tunteet löytyvät usein paremmin kuvien avulla. Tästä kehittyi voimaannuttavan valokuvan ajatus.

- Lähtökohta on se, että asiantuntija ei voi voimaannuttaa ketään toista tai tietää mikä on hänelle merkityksellistä. Se on jotain mikä lähtee ihmisestä itsestään, kertoo Savolainen.

Käytännössä työ voi olla kuvaamista tai kuvattavana olemista - tai vaikkapa oman perhealbumin tutkimista. Voimaannuttavaa valokuvaa voidaan käyttää terapiaan ja opetukseen tai esimerkiksi työyhteisökoulutukseen. Ensimmäiset kolmivuotisen koulutuksen saaneet ohjaajat valmistuvat tänä keväänä.

Valokuva antaa pohdittavaa

Myös avoimille luennoille riittää väkeä. Voimaannuttava valokuva antaa monenlaista pohdittavaa.

- Ihmisen kokonaisvaltainen huomioonottaminen on tässä se viesti. Ei-sanalliset viestit ovat tärkeämpiä kuin sanalliset viestit, tietää kangasalalainen lääkäri Mauri Lehtimäki.

Maailman ihanin tyttö -näyttelyä voi käydä katsomassa Tampereella maaliskuun loppuun asti. Tampereelta näyttely jatkaa Kanadaan ja Yhdysvaltoihin.



Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä