Voimakaksikot vauhdilla kunnonkohotukseen
Radio Keski-Suomessa pääsee tänä keväänä kohottamaan kuntoaan Voimakaksikon merkeissä. Keski-Suomessa Voimakaksikon titteliä tavoittelee neljä paria eli kahdeksan kuntoilijaa. Voimakaksikon nettisivuilla myös sinä voit osallistua ohjelmaan.
SLU ja Radio Suomi ovat käynnistäneet tällä viikolla Voimakaksikko-ohjelman. Ohjelman nettisivuilla kuka tahansa voi testata oman kuntonsa ja laatia itselleen liikuntapäiväkirjan. Radiossa seurataan mukaan valittujen voimakaksikkojen kevään harjoittelua.
Jokaisesta maakunnasta eniten kuntoaan kohottanut voimakaksikko pääsee elokuussa pidettävään valtakunnalliseen loppukilpailuun. Maakunnan voittajapari ratkeaa kesäkuun alussa.
Vuoden Voimakaksikko palkitaan matkalahjakorteilla. Ja jokainen osallistuja saa tietenkin parhaan mahdollisen palkinnon: nykyistä paremman kunnon ja hyvän olon!
Radio Keski-Suomi seuraa maakunnan voimakaksikkojen harjoittelua viikoittain. Kevään mittaan ohjelmassa on luvassa myös yleisötapahtumia, ainakin vesijumppaa ja sauvakävelyä.
Kuntotesti pisti pinnistämään
Keskisuomalaiset kunnonkohotuskampanjaan mukaan lähteneet ovat kaikenikäisiä ja -kuntoisia.
- Voimakaksikkoon haastaminen oli mieheni tekemä yllätys. Hän haluaa tsempata ja haastaa minut uusiin koetuksiin kisailumielessa ja yhdessä harrastaen, sillä ollaanhan me yhteistä "sotaa" käyty jo yli 30 vuotta. Lisäksi haluamme nähdä missä mennään fyysisesti, kun ollaan jo rapiat viisikymppiset, kertoo Raija Kekkonen.
Raija ja Harri Kekkonen ovat toinen keskisuomalainen pariskunta kisassa mukana, toinen on Ari ja Johanna Mäkinen.
- Haemme yhdessä uutta kipinää molempien nuoruuden aikaiselle liikkumiselle. Ja toinen tavoitteemme on se, että näin löytäisimme yhteistä kivaa tekemistä keskenämme, perustelee mukaan lähtöään Ari Mäkinen.
Voimakaksikkojen urakka alkoi Jyväskylässä LIKES-tutkimuskeskuksessa tehdyllä kuntotestillä, jonka jälkeen jokainen sai testauspäällikkö Jarmo Heiskaselta henkilökohtaisen palautteen ja kuntoiluohjeet.
Pelkkä liikunnan lisääminen ei myöskään riitä. Jarmo Heiskanen on muistuttanut voimakaksikkoja säännöllisen ja monipuolisen ravinnon merkityksestä. Päivässä pitäisi syödä kaksi kunnon ateriaa, ja niiden lisäksi terveelliset aamu-, väli- ja iltapalat.
Myös "kotikuntoilijan" on hyvä muistuttaa mieleen ruokalautasmalli: puolet kasviksia, neljännes lihaa, kalaa tai kanaa ja neljännes pastaa, perunaa tai riisiä.
Heiskanen muistuttaa, että kolmessa kuukaudessa ei tehdä ihmeitä, ja varsinkin kestävyyskunnon parantaminen vaatii pitkäjänteistä harjoittelua. Voimakaksikot voivat kuitenkin kesään mennessä kohentaa etenkin lihaskuntoaan ja liikkuvuuttaan ohjeita noudattamalla.
Ensimmäinen yhteinen kuntoilurasti voimakaksikoilla on ensi viikolla. Silloin Laajavuoressa opetellaan lumizumbaa!
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Mopojen kunnossa parantamisen varaa
Liikkuva poliisi joutui antamaan jonkinlaisen kirjallisen seuraamuksen lähes puolelle valvontaiskuun osuneista mopoilijoista Länsi-Suomessa.
Viidakon tähtöset oli Susanna Ruotsalaiselle shokki
Susanna Ruotsalainen on lähdossä kesällä kiertueelle elämänkumppaninsa Matti Nykäsen kanssa. Televisiossa molemmat esiintyivät kevätkaudella tosi-tv -sarjoissa.
Äänekoski selvittää terveyspalveluiden säilyttämistä
Suolahden, Sumiaisten ja Konginkankaan lääkäripalveluiden säilyttäminen selvitetään. Kustannukset eivät kuitenkaan saa paisua.
Jättiputkea torjutaan taas
Vieraslajien torjuntatyöt on aloitettu jättiputkesta. Keski-Suomesta on havaittu tähän mennessä 340 vieraskasvien esiintymää. Näistä yli 200 on jättiputkea.
Parkour: Hyppimisen lyhyt oppimäärä
Parkour on liikuntaa ja luovaa ilmaisua, jossa liike syntyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Parkouraajia näkee kaduilla, kulttuuriareenoilla, elokuvissa ja musiikkivideoissa.
Javanaisen jatkolle niukka tuki
Äänekosken kaupunginjohtaja Hannu Javanainen jatkaa tehtävässään. Päätös syntyi kaupunginhallituksessa tiukan äänestyksen jälkeen äänin 7-6.
Viherhankkeet viivästyvät Jyväskylässä
Heikko taloustilanne saattaa lykätä useita viher- ja virkistysalueiden kehittämishankkeita Jyväskylässä. Esimerkiksi Tuomiojärven ja Palokkajärven rantareittien toteutuminen seuraavan kymmenen vuoden aikana on epätodennäköistä.
Puolet roska-astioista paikoillaan
Lähes puolet Jätepörssin poistamista mainosroska-astioista on saatu korvattua Jyväskylässä. Ensimmäiset roska-astiat on asennettu vilkasliikenteiseen paikallisliikennekeskukseen ja Rantaraitille.
Toukotöihin ryhdytään naapurin ja maan mukaan
Kevään toukotyöt ovat alkaneet Keski-Suomessa noin viikon tavanomaista myöhemmin. Kylvöjä ovat hidastaneet viime viikkojen sateet, mutta lähipäiviksi ennustettu poutajakso todennäköisesti vauhdittaa töitä.
Sananen - Mummot tuotteiksi
Mummoissa on viisaus ja kauneus. Mutta me emme näe niitä. Siksi mummot täytyy tuotteistaa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.