Ulkomaat |

Luoteis-Iranin maanjäristysten kuolonuhrien määrä nousee

Miltei 200 ihmistä on kuollut ja yli tuhat loukkaantunut. Tabrizin miljoonakaupunki säästyi, mutta lähistöllä monet kylät kärsivät isoja vahinkoja.

Ainakin 180 ihmistä on kuollut ja 1 500 loukkaantunut, kun kaksi voimakasta maanjäristystä ravistutti Tabrizin miljoonakaupungin ympäristöä Luoteis-Iranissa lauantai-iltana. Satoja ihmisiä on saatu pelastettua sortuneista rakennuksista, mutta pimeä on haitannut pelastustöitä.

Teheranin yliopiston seismologian laitoksen mukaan järistysten voima oli 6,2 ja 6,0 magnitudia. Niillä oli väliä kymmenisen minuuttia. Yhdysvaltain seismologian keskuksen mukaan järistykset olivat hieman voimakkaampia, 6,4 ja 6,3 magnitudia. 

Pääjäristyksiä seurasi noin 40 jälkijäristystä, jotka olivat voimaltaan enimmillään 4,7 magnitudia. 

Kymmeniä kyliä vaurioitui pahoin

Järistyskeskus oli noin 60 kilometrin päässä Tabrizista koilliseen ja vain noin kymmenen kilometrin syvyydessä. Puolentoista miljoonan asukkaan Tabriz säästyi suurilta vahingoilta, mutta ympäristön kylien tilanne on paha, kertovat viranomaiset.

Heidän mukaansa kuutisenkymmentä kylää on vaurioitunut pahoin.

Järistykset katkoivat puhelinliikennettä, joten alueelta on vaikeaa saada tietoja. Myös lähes koko Tabrizista katkesivat sähköt.

Joulukuussa 2003 Iranissa Bamin kaupungissa sattui järistys, joka oli voimakkuudeltaan 6,6 Richterin asteikolla. Tuolloin noin 31 000 ihmistä kuoli.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä