VR tilaa uusia tavaravaunuja
VR tilaa Pieksämäen konepajalta uuden prototyypin mukaisia tavaravaunuja. VR:n hallitus päätti investointiohjelman aloittamisesta maanantaina.
Ensimmäinen 50 vaunun sarja valmistuu tämän vuoden aikana, ja vaunut on tarkoitettu ensisijaisesti metsäteollisuuden puunkuljetukseen.
Uusiin vaunuihin mahtuu kolme kertaa enemmän raakapuuta kuin nykyisin käytössä oleviin. Tilauksen arvo on useita miljoonia euroja.
VR varautuu lisäksi aikaistamaan jatkohankintoja, jos metsäyhtiöiden puunhankinta kotimaassa kasvaa. Metsäyhtiöt ovat viime kuukausina syyttäneet VR:ää vaunukaluston riittämättömyydestä.
YLE Uutiset
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Joskus korot vielä nousevat - mitä tapahtuu asuntovelalliselle?
Suomen Pankki varoittaa jälleen suomalaisten velkaantumisesta. Lainojen korot nousevat jossain vaiheessa kuitenkin. Suomen Pankkia huolettaa, miten silloin käy ikuisiin pikkukorkoihin uskoneelle asuntovelalliselle - joka otti liikaa lainaa.
Rakennuksen energiatehokkuus lasketaan poliittisilla kertoimilla
Pientalon myyjä tarvitsee talostaan energiatodistuksen kesäkuun alussa. Ensialkuun uusi laki energiatodistuksista koskee 1980 rakennettuja ja sitä uudempia pientaloja. Vuonna 2017 energiatodistus vaaditaan vanhemmiltakin pientaloilta.
Esko Aho Venäjän-kaupan kattojärjestön johtoon
Esko Aho on nimitetty uuden Venäjän-kauppaan keskittyvän toimiston yhteishallituksen puheenjohtajaksi.
Kovin syöksy sitten tsunamin - Tokion pörssiromahdus läikehtii Helsinkiin
Euroopan pörssit lähtivät luisuun Tokion perässä. Nikkei-indeksistä hupeni torstaina peräti 7 prosenttia.
Starbucks tulossa Akateemiseen kirjakauppaan?
Yle Radio 1:n Kultakuume-kulttuuriohjelman saamien tietojen mukaan maailman isoin kahvilaketju avaa kahvilan paraatipaikalle Helsingin keskustassa.
Pankkien syömähampaan puruteho pienenee
Korkokatteen aleneminen syö talletuspankkien kannattavuutta.
Kotitalouksien velat hirvittävät Suomen Pankkia
Vielä kerran lainakatto, kuuluu johtokunnan varapuheenjohtajan Pentti Hakkaraisen hätäviesti.
EU: Pankkipalveluiden hinnat vertailusivustolle
EU puuttuu pankkien palvelumaksujen näkymättömyyteen. Esimerkiksi Suomessa Kuluttajavirasto on äimistellyt, miten hankalaa on vertailla pankkiasioinnin hintoja.
Nissan joutuu tarkastamaan yli 800 000 autoa - ratti voi olla löysällä
Nissanin mukaan autojen ohjauspyörää kiinni pitävä pultti voi olla löysä. Suomessa korjattavaksi kutsuttavia autoja on noin 3 600.
Sykkeet tasoittuivat Kiinan tehtailla - Tokion pörssi sukeltaa
Osakkeet olivat kallistuneet Japanissa vauhdilla - Nikkei oli paisunut viisivuotiseen ennätykseen. Yksi huono uutinen Kiinasta käänsi suunnan 7 prosentin äkkiluisuun.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.