VR:n 150-vuotisjuhla huipentuu Helsingissä
Kesän aikana VR on järjestänyt ympäri Suomen juhlavuoden asematapahtumia, joissa on vieraillut yhteensä noin 10 000 ihmistä.
VR täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Juhlavuoden asematapahtumissa on kesällä vieraillut noin 10 000 ihmistä.
Kesäkiertue huipentuu tänään Helsingin Rautatientorille, jossa pääsee muun muassa tutustumaan VR:n palveluihin ja erikoistarjouksiin, Allegro-matkoihin Pietariin ja VR:n asiakasohjelma Veturiin.
Ohjelmassa on myös musiikkia Veeti Kallion bändin tahtiin, arvontoja ja kilpailuja sekä askartelua lapsille.
Päivän aikana ajellaan juhlavuotta varten kunnostetulla Valtteri-perinnejunalla, ja nähtävänä on rautatiekulttuurikeskus Reilian kokoama rautateiden historiasta kertova Muistikuvia-valokuvanäyttely. Päivän juontaa Lauri Salovaara.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Lasten kipuoireet ja uniongelmat ovat lisääntyneet selvästi
Yhä useampi alakoululainen nukkuu huonosti ja kärsii kivuista. Vanhemmilta nämä ongelmat jäävät kuitenkin usein huomaamatta.
Tutkimus: Lapset eriarvoistuvat päiväkodissa
Päiväkodissa tavoitteena on tarjota kaikille lapsille tasa-arvoiset osallistumisen mahdollisuudet, mutta käytännössä ne eivät usein toteudu. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan arki päiväkodissa eriarvoistaa lapsia.
Neljän lukion malli vahvoilla Kouvolassa
Kokoomus ja SDP kannattavat Kouvolaan neljää lukiota, Perussuomalaiset säilyttäisivät Elimäen ja Anjalankosken lukiot. Näkemykset Kouvolan tulevasta lukiomäärästä eriävät kuitenkin myös valtuustoryhmien sisällä.
Teemme juttua: Vieläkö kaupoista löytyy liian seksikkäitä lastenvaatteita?
Joitain lastenvaatteita on vedetty markkinoilta niiden sopimattomuuden takia. Suora linja selvittää, vieläkö liian seksikkäitä tai paljastavia lastenvaatteita myydään kaupoissa.
Loisteputki kärähti - Haapa-Kimolan koulu tyhjennettiin
Oppilaat ja henkilökunta ovat jo päässeet takaisin rakennukseen. Syytä sähkölaitevikaan selvitetään.
Sikari sytytti maastopalon Sallassa
Maahan heitetty sikarintumppi sytytti pienen maastopalon Sallan Paloperällä torstaina. Paikalle hälytettiin sekä Posion että Sallan palokuntaa, joista Posio jäi paikan päälle vastaamaan sammutuksesta.
"Sadat ihmiset seuraavat suurennuslasin kanssa" – tunnettu näyttelijä järkyttyi Mätäjoen tuhosta
Ahkera kalamies Jasper Pääkkönen odottaa kiinnostuneena, kuinka liuotinvuodon aiheuttaja pitää lupauksensa.
THL myöntää: Narkolepsiariski kohosi sikainfluenssarokotusten jälkeen myös aikuisilla
Tänään julkistetun raportin mukaan kohonnut sairastumisriski kesti aikuisilla noin kahdeksan kuukautta rokottamisesta. THL:n mukaan Pandemrix-rokotettujen riski saada narkolepsia oli 3 - 5 -kertainen verrattuna rokottamattomiin aikuisiin. Aikuisten riski sairastua oli kuitenkin pienempi kuin lasten.
Kuiva sää lisää metsäpalovaaraa pohjalaiskunnissa
Torstaina astuu Keski-Pohjanmaalla voimaan kevään ensimmäinen metsäpalovaroitus. Pelastuslaitoksen mukaan pitkään jatkunut aurinkoinen ja sateeton sää on lisännyt metsäpalon vaaraa suuresti. Lisäksi tuulinen keli kasvattaa vaaratilanteita entisestään.
Rajaloikkari kiinni Nuijamaalla
Rajan luvatta ylittänyt mies pyysi kyläläiseltä vettä. Mies sai vettä ja jatkoi metsään. Kohtaamisen jälkeen kyläläinen ilmoitti viranomaisille.
