VTT pitää Pöyryn energiaselvitystä tervetulleena
Energiaverouudistusta valmistelleen VTT:n mukaan sen toimeksiantoon ei kuulunut arvioida verouudistuksen mahdollisia ympäristövaikutuksia. Sekä VTT että konsulttiyhtiö Pöyry haluaisivat jatkaa tutkimusta energiaverouudistuksen vaikutuksista ilmastopäästöihin.
VTT:ssä on vuorokauden ajan tutustuttu maanantaina julkaistuun konsulttiyhtiö Pöyryn selvitykseen. Sen mukaan hallituksen esitys energiaverouudistuksesta lisäisi kiivihiilen ja turpeen käyttöä pääkaupunkiseudulla ja Tampereella. Samalla hiilidioksidipäästöt lisääntyisivät liki neljänneksellä.
VTT:n teknologiajohtaja Satu Helysen mukaan Pöyryn selvitys on tervetullut lisä energiaverokeskusteluun.
- Pöyryn selvitys oli tapaustutkimus kahdesta paikkakunnasta ja siinä huomioitiin lukuisia muuttujia. Omassa selvityksessämme pääsimme vasta katsomaan, miten polttoaineiden kustannukset muuttuisivat verouudistuksen jälkeen, Helynen kertoo.
VTT selvitti valtiovarainministeriölle, minkälaisella verorakenteella lämmityspolttoaineiden verotuksesta saadaan tasapuolinen, mutta selvityksessa ei syvennytty päästöjen tai fossiilisten polttoaineiden käytön vähenemisen arviointiin. Verotus on vain yksi osa lämmityspolttoaineiden kilpailukykyä.
VTT ja Pöyry toivovat lisäselvityksiä
Konsulttiyhtiö Pöyryn johtavan asiantuntijan Janne Rauhamäen mukaan VTT:n selvitys ei ole riittävän yksityiskohtainen.
- VTT:n selvitystä on tehty hieman karkealla tasolla, eikä siinä ole huomioitu kaikkia erityispiirteitä, mitä liittyy hyvin monisäikeisiin energiatuotannon kilpailukykykysymyksiin, Rauhamäki sanoo.
Molemmat tutkimuslaitokset ovat samaa mieltä siitä, että energiaverouudistuksen tutkimista pitäisi jatkaa, jotta sen vaikutuksista olisi selkeämpi kuva. VTT:n teknologiajohtajan Satu Helysen mielestä lisäselvitys erittäin tärkeä työ, joka pitäisi tehdä.
Pöyryn asiantuntija Janne Rauhamäki etenisi uudistuksessa pienemmin askelin.
- Kun ollaan tekemässä näin suuria uudistuksia, voisi olla paikallaan tehdä muutoksia porrastetusti. Näin nähtäisiin, mihin pienemmät muutokset johtavat, ja sitten tarvittaessa voidaan tehdä korjauksia, Rauhamäki sanoo.
Verouudistuksen kohtalo on vielä muutoinkin avoin, sillä Suomi neuvottelee parhaillaan EU:n kanssa, voidaanko turpeen erikoisverokohtelua jatkaa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.