Vuoden 2012 hämäläinen on hyväntekijä Pentti Pikku-Pena Nyholm
Hämeenlinnalaista Pentti Pikku-Pena Nyholmia voi sanoa tuhannen toimen hyväntekijäksi. Suuret tempaukset tuottavat kerralla tuhansia euroja mm. lapsipotilaille. Toinen tämän hetken sydämenasia on saattohoitokoti Koivikkokoti. Kun kutsu käy, Pikku-Pena vaikka lähtee matkaan trubaduurina.
Erilaisia auttamisen rooleja ovat olleet mm. hyväntekeväisyyskonserttien ja -golftapahtumien tai julkkislätkän järjestäminen, pellehyppääjä Suuri Loiskaus, joulupukki ja Pena Pupu. Pikku-Pena nimittää itseään mm. maan suurimmaksi rusakoksi ja Hämeenlinnan Obelixiksi. Entinen kivimies on kantanut valtavan määrän kaupungin katukiviä.
Pikku-Penan selitys auttamisen halulle on yksinkertainen. Kun oma elämä on kunnossa, kun tuntee itsensä onnelliseksi, haluaa ja voi auttaa myös muita. Elämässä pitää iloita pienistäkin asioista, ja tärkeintä on ihmisten huomioonottaminen.
Vuoden hämäläisen valitsevat Hämeen liitto ja YLE Häme. Kunniamaininta myönnetään merkittävästä maakunnan ja sen asukkaiden hyväksi tehdystä työstä tai maakunnan tunnetuksi tekemisestä.
Kaikki tuntevat Pikku-Penana
Pentti Nyholmin isä oli isokokoinen mies, lempinimeltään Iso-Pena. Kun Pentti syntyi maailmaan pienenä keskosena, eloon jäätyään poika sai nimen Pikku-Pena. Nyholm kertoo, että hän oli koulukiusattu poika ja hankki itseluottamuksensa takaisin nyrkkeilysalilla. Pienestä Penasta kasvoi raamikas mies, joka edelleen kantaa lempinimeään ylpeydellä.
Pikku-Pena muistaa ensimmäisen kerran, kun hän ryhtyi puuhaan auttaakseen lapsia. Hämeenlinnan lastenkodin lapsille ei ollut joululahjoja. Joulu 1975 lähestyi ja Pikku-Pena kiersi kaupungin yrityksiä. Joulu pelastui. Sairaalan lapset tulivat mukaan, kun tavaratalo pyysi Pentin joulupukikseen. Pikku-Pena sopi, että palkkio menisi keskussairaalan lastenosaston hyväksi. Joulupukki on käynyt itse huolehtimassa, että sairaalassa joulun viettävät lapset saavat paketin.
Vähitellen Pikku-Penan avustuskampanjoiden kohteeksi pääsivät invalidit, veteraanit, hoitokodit ja sairaat lapset . Paljonko tempauksia yli 30 vuoteen mahtuu, sitä ei Nyholm osaa sanoa - satoja kuitenkin.
Tukena ovat perhe ja yhteiskumppanien verkosto
Pikku-Penan taktiikka ja vahvuus on yhteistyön luominen. Kun mies tarttuu puhelimeen ja pyytää eri tahoja yhteistyöhön, alkaa tapahtua. Nyholm sanoo, että mm. hänen yhteytensä keikkamuusikkona on auttanut toteuttamaan valtaisan määrä hyväntekeväisyystoimintaa. Tosin Pikku-Penan maine on niin hyvä, että hän saa mukaansa niin viihdemaailman kuin klassisen musiikin tähtiä.
Erityisen ylpeä Pikku-Pena on yhteistyöstä Lastenklinikoiden kummien kanssa. Sen myötä yhdistyksen toiminta laajeni myös Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Kummien kautta kumppaneiden rinki on laajennut, kun heidän kauttaan on saatavissa tapahtumien vetonauloja viihteen ja urheilun puolelta.
Pena Pupu syntyi kun Invalidiliitto pyysi Pikku-Penaa kiertueelle. Pellehyppääjä muistutti veteen hyppäämisen ja vammautumisen vaaroista. Pena Pupu opetti myös pyöräilykypärän käyttöä. Pentti Nyholm kiittää työnantajaansa Hämeenlinnan kaupunkia monien hankkeiden auttamisesta.
Koivikkokoti ja keskussairaalan lastenosasto ovat Pentti Nyholmille rakkaita kohteita. Viihde- ja urheilumaailman tähdet tulevat taas toukokuussa Vanajanlinnan golfkentälle pelaamaan – ja keräämään rahaa Kanta-Hämeen keskussairaalan lastenosastolle tehtäviin hankintoihin.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Junaliikenteessä myöhästellään vielä tänään
Riihimäellä tiistaina aamuyöstä sattunut tavarajunan vaunun kaatuminen aiheuttaa vielä keskiviikko myöhästymisiä junaliikenteeseen. Onnettomuuden syytä ei tiedetä vieläkään.
Päärata saataneen kuntoon illalla klo 19 jälkeen
H- ja R-junat liikennöivät toistaiseksi Helsingistä päin vain Hyvinkäälle asti josta ne kääntyvät takaisin. Riihimäelle on Hyvinkäältä bussikuljetus. Pääradan junaliikenne saataneen kuntoon klo 19 jälkeen.
Jälleen nainen ajoi lapsen päälle Janakkalan Tervakoskella
Tuntematon naiskuljettaja on jälleen kolhaissut lasta Janakkalan Tervakoskella. Tekotapa ja paikka ovat samoja kuin aiemminkin. Poliisi kaipaa apua yleisöltä.
Suomen lipulle on mainoslipputankojen seassa varattava paras paikka
Useilla suurilla ketjuliikkeillä liehuvat mainosliput saloissa viikosta toiseen. Virallisina liputuspäivinä pitäisi Suomen lipulle varata tankorivistä arvokkain paikka. Muuten voi tulla nuhtelupuhelu sisäasiainministeriöltä.
Varastetut akut ja dieselit päätyivät Latviaan - liigan toiminta jatkuu yhä
Poliisi on saanut selvitettyä latvialaisliigan ison polttoaine- ja akkuvarkauksien sarjan. Varkaat ovat vangittuina, mutta ammattimaiset dieselvarkaudet jatkuvat yhä.
"Täällä meitä vievät olot ja harhaluulot"
Kanta-hämäläinen kirjailija Sanna Eeva kurkistaa mielenkellareihin tuoreessa romaanissaan Olot. Kirjan keskiössä ovat äidit ja tyttäret.
Kaatunut junanvaunu on siirretty - radan korjaustyöt jatkuvat
Tavarajunan kaatunut vaunu on saatu siirrettyä sivuun. Radan korjaus jatkuu kuitenkin edelleen. Helsingistä pohjoiseen menevät junat joutuvat yhä kiertämään Riihimäen tavaraliikenneratapihan kautta.
Forssan koulut yhdistetään
Pohjois-Forssassa äkillinen suunnitelmien aikaistaminen on aiheuttanut suurta huolta: joukko matkulaisia vanhempia on jo kieltäytynyt laittamasta lapsiaan Kojolle.
Päivän kysymys: Eutanasia - oletko puolesta vai vastaan?
Kalmun lunastuslupa jäi pöydälle
Riihimäen kaupunki ei vielä hae lunastuslupaa Ympäristöministeriöltä Kalmun alueelle aiemmasta uutisoinnista poiketen. Virhe uutisoinnissa johtui Riihimen kaupungin virheellisestä tiedottamisesta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.