Ulkomaat |

Clinton: Iranilaistutkija on vapaa palaamaan kotimaahansa

Yhdysvaltain ulkoministerin Hillary Clintonin mukaan iranilainen ydintutkija Shahram Amiri on vapaa palaamaan kotimaahansa. Vuosi sitten mystisesti kadonnut tutkija ilmestyi Pakistanin suurlähetystöön Washingtonissa.

- Hän on vapaa lähtemään, hän oli vapaa tulemaan, Clinton sanoi tiistaina. Hän kiisti näin iranilaistiedot, joiden mukaan Amiria pidettäisiin Yhdysvalloissa vasten tahtoaan.

Amiri on pyytänyt lähetystöstä turvapaikkaa, mutta hän ilmoitti myös haluavansa kotimaahansa.

Iranin yhteydet Yhdysvaltoihin hoidetaan Washingtonissa Pakistanin lähetystön kautta, sillä virallisesti Yhdysvalloilla ja Iranilla ei ole diplomaattisia yhteyksiä. Ne katkaistiin Iranin vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen yhteydessä.

Tutkijan liikkeistä kuluneen vuoden ajalta ei toistaiseksi ole saatu tietoa. Amiri työskenteli Iranin atomienergiajärjestössä, kunnes matkusti vuosi sitten Saudi-Arabiaan pyhiinvaellukselle. Tämän matkan aikana hän katosi.

Iran on syyttänyt Amirin katoamisesta Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:ta, mutta vahvistusta väitteelle ei ole saatu. Yhdysvallat on kiistänyt siepanneensa Amirin.

Internetissä on viime viikkoina levinnyt kolme outoa videota, joissa jokaisessa puhuja väittää olevansa Amiri. Yhdessä puhuja sanoo, että hänet on lähetetty Yhdysvaltoihin ja kidutettu. Toisessa puhuja kertoo opiskelleensa Arizonassa. Kolmannessa hän sanoo karanneensa Yhdysvaltain agenteilta ja vaatii ihmisoikeusjärjestöjä auttamaan häntä palaamaan Iraniin.

Kommentoi aihetta

(7 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


Outoo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Timppa, tuo on aika pahaa yleistämistä.

Ei kaikki muslimit ole äärimuslimeita, eivätkä läheskään kaikki iranilaiset ole terroristeja taikka fanaatikoita. Mä ainakin uskon, ettei tähän juttuun liity mitään ydinaseita tai USA maineenmustaamista, mutta jotain hämärää tässä kyl on...


lefa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hän on tosiaan vapaa palaamaan kotimaahansa, mutta onko tällä ns. " poikakerho" CIA:lla sormensa pelissä siinä asiassa jollakin tavalla, niin se jää vielä arvailujen varaan.


Timppa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä nämä Iranilaiset ovat sitten viehkeän kieroja "vekkuleita". Mitä lie puuhaillut tuon vuoden ajan. Nyt on kuitenkin kiire kotimaahan isänmaallisin hommiin ydinohjelmaa kehittämään ja nopeuttamaan.

Varmaan Ahmadinejad on luvannut hyvän liksan jossain salaisessa "tutkimuslaitoksessa". On tosiaan hämärää ja kieroa touhua.


kuka mitä häh

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tämä on paha tapaus toistaiseksi. Emme tiedä vielä kenen aiemmat väitteet osoittautuvat tosiksi, kenen bluffiksi, mutta luulisi asian pikapuoliin selviävän.

Nyt on Pakistan ilmoittanut Asirin olevan heidän suurlähetystössään. Onko hän hän vai joku muu? Eikö muka aiemmista videoista ole voinut tunnistaa, kumpi on hänen, kumpi feikki?

Kenen maailmankuva tämän tapauksen takia järkkyy?


jännitystä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Sitten on myöskin se yksinkertainen mahdollisuus, että oikea Amiri on kuollut. Toiseksi yksinkertaisin selitys on se, että Amiri puuhaa juuri sitä mistä parhaimmat rahat saa, milloin kenenkin leivissä... Ja kun petetty soapuoli huomaa tulleensa huijatuksi, on hän teettänyt ko videaon Amirista. Selvää televisiosarja tai elokuva-ainesta!


Arvaaja

Ilmoita asiattomasta kommentista

Onko tässäkin kysymys vankien vaihtoon edeltävä draama kuten oli Venäläisten kanssa. Onhan Iranilla tällä hetkellä Yhdysvaltalaisia, jotta se sanoo olleen vakoojia.

Niin tai näin, mutta on erikoinen tapaus.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä