Helsinki |

Vuoden ravintolan titteli palasi Helsinkiin

Suomen Gastronomien Seura on valinnut vuoden 2012 ravintolaksi helsinkiläisen ravintola Murun. Seura perustelee valintaa Murun korkelaatuisella bistrotyylillä, jossa panostetaan ruoan makuun, raaka-aineiden laatuun ja hyvään palveluun.

Kuva: Tuukka Koski

Gastronomien seura kehuu myös marraskuussa 2010 perustetun ravintolan tarkoin valittuja viinejä.

- Murun perustajat huomasivat jo varhain asiakkaiden halun nauttia lämminhenkisestä, laadukkaasta, mutta mutkattomasta bistrosta, toteaa seuran puheenjohtaja Raili Koroma.

Huomionarvoista on seuran mukaan myös menun joustavuus. Murun menu syntyy päivittäin tarjolla olevien raaka-aineiden perusteella ja sen sisältö kerrotaan asiakkaille liitutaululla. Siksi se saattaa vaihdella hyvinkin nopeasti.

Seuran mukaan Murun leppoisa maine tunnetaan. Taustaltaan Helsingin ykkösravintoloissa toimineet omistajat haluavat vaalia hyvää entisajan henkeä, jossa asiakkaita arvostetaan. Ravintola onkin hyvin suosittu ja pöytä muistettava tilata ajoissa.

Suomen vanhin ruokaseura, Suomen Gastronomien Seura, on valinnut Vuoden Ravintolan jo vuodesta 1985 lähtien. Ravintola Muru on 26. tämän tunnustuksen saanut ravintola.

Lähteet:
YLE Helsinki

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä