Lappi |

Vuokratonteista pitkä piina Kaaresuvannossa

Kaksi valtionmailta omakotitalotonttinsa vuokrannutta kaaresuvantolaista joutuu taistelemaan tonttinsa puolesta. Tontit sisältänyt maa-alue on myyty useaan kertaan sitten vuoden 2001, ja jossakin välissä vuokralaisten oikeudet on unohdettu kokonaan.

Enontekiöllä Kaaresuvannon kylässä olevaa valtiomaata hallinnoi Metsähallitus 20.6.2001 asti, jolloin Länsi-Lapin hoitoalue siirsi kiinteistön ja sen mukana kaksi vuokratonttilaista kiinteistöyhtiö Kapiteeli Oy:lle.

Vuoden 2001 jälkeen maa on vaihtanut omistajaa useasti, ja nyt sen omistaa englantilaisen Transun Travelsin suomalainen tytäryhtiö Santa's Safari Oy.

Asiamies Kaarlo Paassilta sanoo, että vuokratonttimaan omistajaketju on ollut vaikea selvittää, sillä Metsähallitus ei antanut tarkkoja sopimustietoja Kapiteelille, kun ensimmäiset kaupat tehtiin 2001.

- Kaupanvahvistajakaan ei ilmeisesti ole selvittänyt maa-alueen rasitustodistuksia.

Vuokralaiset katosivat tiedoista

Jossakin vaiheessa kaksi tonttivuokralaista hävisi kiinteistön omistajan tietoisuudesta, eivätkä he voineet lopulta edes maksaa vuokriaan tonteista. Asiamies Paassilta edustaa toista Kaaresuvannon vuokratonttilaista.

- Jo aikaa sitten olen ottanut yhteyttä Santa's Safariin ja vaatinut, että vuokrasopimusta jatketaan ja yhtiö ilmoittaa, mihin vuokrat voidaan maksaa. Vaihtoehtoisesti vaadimme, että vuokratontti voidaan lunastaa vuokraajalle.

Yhtiö onkin lähettänyt laskun vuokrarästeistä vuodenvaihteeseen asti sekä ilmoituksen, että vuokrasopimusta jatketaan toisen vuokraajan kanssa. Kaarlo Paassilta ei kuitenkaan ole tyytyväinen ilmoitukseen vuokra-ajan pidennyksestä vuoteen 2015.

- Ilmoitus on puutteellinen, ja varsinainen sopimuskiista on edelleen avoin.

Joutuuko Metsähallitus korvaamaan?

Periaatteessa omistaja saattaa joutua lunastamaan vuokratontille rakennetut kiinteistöt, Paassilta sanoo.

Jos sopimusta ei saada lähiaikoina aikaan, syntyy vuokratontin haltijalle joka tapauksessa kustannuksia, joista Paassilta aikoo haastaa syyllisen oikeuteen. Tällä hetkellä haastehakemuksen osoite näyttää olevan Metsähallitus.

- Jos tästä ei synny helposti sopimusta Santa's Safarin kanssa, minun täytyy tutkia, onko Metsähallitus laiminlyönyt vuokraoikeuksien osalta velvoitteitaan ja voiko sen vuoksi syntyneistä vahingoista vaatia vahingonkorvauksia. Kun uusi ostaja tulee omistajaksi, täytyy vuokrasopimuksen jatkuminen sopia jokaisen vuokralaisen kanssa erikseen.

Metsähallitus: Emme myyneet tontteja Kapiteelille

Metsähallituksen tiedottajan Kristiina Vuopajan mukaan kyseiset vuokratontit siirtyivät Metsähallitukselta hallinnonsiirtona rakennushallitukselle jo vuonna 1994, kun Metsähallituksesta tehtiin liikelaitos.

- Rakennushallituksesta muodostettiin aikanaan Kapiteeli, jonka sitten osti Sponda jne. Enontekiön tontin ”matkasivat” siis näiden omistusjärjestelyiden mukana.

- Vuonna 2001 Länsi-Lapin hoitoalue ei ole voinut myydä mitään, sillä moinen organisaatio oli lakkautettu 1994 liikelaitostamisen yhteydessä. Metsähallituksella ei ollut asian kanssa mitään tekemistä vuoden 1994 jälkeen.

Kommentoi aihetta (11 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

  • Kalle

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Hei haloo! Siis maa siirtynyt jollekin toistakymmentä vuotta sitten ja joku edelleen yrittää vanhasta muistista tehdä Metsähallituksesta syyllistä johonkin. Selvittäkää nyt hyvät ihmiset perusasiat, ennen kuin alatte huudella mitään. Vuokratontti on vuokratontti ja vuorkasopimus on osapuolten välinen sopimus! Turha siihen on yrittää ikivanhoja omistajia sotkea, vaikka kuinka tekis mieli Metsähallitusta hakkua.

  • Myötätuntoa hoi!

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Miten sitä köyhä enää uskaltaa edes kotia enää rakentaa taajamiin missä tonttihinnat huimaa päätä tai et edes voi ostaa tonttia itselle? Jos vuokratontille rakennettaessa voi käydä näin?

    Kuinka moni tälläkin hetkellä asuu omassa kodissa kaupungin tai kunnan vuokratontilla? Eipä enää hekään voi olla varmoja etteikö joku päivä tulisi kirje postissa: Pura kämppäs ja muuta vaikka hel..tiin!

  • entinen karesuvantolainen

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Taitaa tæssæ vaiheessa olla aivan sama miten se nimi kirjoitetaan!! tæmmøstæ "mokaa" ei saa jokatapauksessa tapahtua!! Toivottavasti næmæ perheet saavat oikeutta ja saavat pitææ kotinsa!! ja se joka on mokannut saa maksaa mokastaan korkeimman kautta! nyt puhuu puolueellinen, mutta tuohan on aivan kæsittæmætøntæ!!!

  • suokuokkajajussi

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Metsähallituksen vuokraamilla tonteilla on omat ehtonsa. Vuokraehtoihin on aikoinaan kuulunut pykälä jossa luvataan, että vuokraaja on etuoikeutettu lunastamaan oma vuokratonttinsa tietyn ajan kuluessa. Nämä ihmiset ovat luottaneet kyseiseen asiakirjaan jonka ovat allekirjoittaneet. Tuskinpa he muuten olisivat talojaan sinne rakentaneet!

  • Munari

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    "kaupanvahvistajakaan ei ole ilmeisesti selvittänyt maa-alueen rasitustodistuksia". Eihän vuokramaalla oleva rakennus ole kiinteistö, vaan irtainta omaisuutta. Kaupanvahvistaja vahvistaa vain kiinteistönluovutukset. Hei haloo!!

  • kuusenhakija

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    kaaresuvannon tonttiryöstössä metsähallitus käyttäytyy kuin sillä olisi korkein valta hallita suomen metsiä.Onkohan metsähallituksen maakauppahenkilöt olleeet lainkaan tietoisia mitä he ovat myymässä.

    tai tällainen menettely on tehty tahallaan ja tarkoituksella jyrätä pari

    kotia maan tasalle ,ja suistaa kaksi perhettä ahdinkoon.

    tälaista ei voi tapahtua suomessa vuonna 2011.!!!

    meillehän on opetettu että on ...koti..uskonto..ja..isänmaa..ja sitten kaukana

    kaukana on vasta metsähallitus ..

  • Puolipaikallinen

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Kylän nimi on muuten Karesuvanto, eikä roovanniemeläisten kartantekijöiden virheen mukainen pitennetty.

    Asia on päivänselvä, MH ja kaupanvahvistaja ovat tunaroineet ja heidän vastuuvakuutuksensa korvaa vahingot. Hankkikaa oikea juristi, niin ei tarvitse sählätä.

  • Tonttisijoittaja

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Kyllä tontin omistajalla on oikeutensa! Jos minä vuokraan tontin jollekulle, niin ei se tarkoita että vuokraajalla olisi jotain oikeuksia tonttiin vuokra-ajan päättymisen jälkeen. Tietty tontin voi kerralla vuokrata pidemmäksi aikaa tai ostaa pois, mutta kyllä minä olen oikeutettu tekemään tontillani mitä haluan vuokra-ajan päättymisen jälkeen.

    Asia on nyt vain niin, että jos jonkun toisen tontille rakennat paljon kiinteää omaisuutta, niin vika on omasi. Pääasia on, että kamat, lankut ja hökkelit on siirretty pois kun vuokra-aika päättyy.

  • Sallainen

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Valtionvirastoissa on töissä niitä sun näitä Evira törmäilee, ei löydä toimintasuunnitelmaa, tai -tapoja.

    Metsähallitus on törmäillyt koko olemassaolonsa ajan. Mutta on vain ollut niin suuri ja vanha virasto, ettei kukaan ole ilennyt pikkujuttujen kanssa kärhämöidä esim Lokan tekoalallas.

    Nämä suomalaiset valtionvirastot ovat vähän kuten vastaavat Neuvosto-Venäjällä. Sielläkin oikeutta saa muiden kanssa, mutta valtio on se joka ajoittain, ellei useamminkin, vie ja kansalaiset vikisee.

    Oikeus toteutuu siten kuin valtio sen, usein laittomastikin, toisin näkee.

    Tässä valossa, kaamoksenkin aikaan, on varsin helppo ymmärtää, miksi Suomessa on epäilyksenalaisena niin paljon kansanedustajia.

    Eihän heille Suomessa ole kukaan opettamassa; Mikä on moraalisesti oikein ja juridisesti sallittua.

  • Hei linjurintuoma

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Oikeasthaan Kaaresuvanto on oikeampi kuin Karesuvanto tai Karessuvanto. Nimihän tulee saamen kielestä Gáresávvon, ja siinä tuo 1. a-kirjain lausutaan juurikin pitkänä.

  • Asiatietoa

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Maanvuokrasopimus saadaan rekisteröityä ja näkymään rasitustodistuksessa: kyseistä kiinteistöä rasittaa vuokrasopimus.

    Vuokratontin voi kiinteistön omistaja myydä määräalana vuokralaiselle. Kiinteistökauppa vaatii aina julkisen kaupanvahvistan vahvistuksen.

    Jos vuokrattu tontti myydään muulle kuin tontin vuokralaiselle, on myyjän velvollisuus selvittää ostajalle tonttivuokrausrasitteet. Samoin on selvitettävä esimerkiksi tieoikeus- ynnä muut kiinteistöä koskevat rasitteet.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä