Ulkomaat |

Vuoristo-Karabahin rajalla ammuskeltiin

Azerbaidzhanin ja Armenian joukot ovat ottaneet yhteen lähellä Vuoristo-Karabahin rajaa. Azerbaidzhanin uutistoimiston ANS:n mukaan tulituksessa on kuollut ainakin neljä armenialaista. Vuoristo-Karabah kiistää tiedon uhreista.

ANS:n mukaan välikohtaus sattui Agdamin alueella Vuoristo-Karabahin kupeessa.

Azerbaidzhanin puolustusministeriön edustaja sanoo, ettei sillä ole tietoa tapauksesta. Vuoristo-Karabahin puolustusministeriön edustaja Senor Hasratian sanoo, että azerijoukot tulittivat yöllä armenialaisten asemia, mutta tulitus ei vaatinut uhreja.

Yhteenotot rajalla ovat olleet yleisiä. Tammikuussa Azerbaidzhan sanoi joukkojensa surmanneen kolme armenialaista sotilasta.

Vuoristo-Karabah sijaitsee Azerbaidzhanin sisällä, mutta enemmistö sen asukkaista on armenialaisia. Vuoristo-Karabah irtautui Armenian tuella Azerbaidzhanin hallinnosta 1990-luvun alussa käydyn sodan jälkeen.

Armenia ja Azerbaidzhan allekirjoittivat aseleposopimuksen vuonna 1993, mutta rauhansopimusta ei ole solmittu.

Armenian ja Azerbaidzhanin neuvotteluissa välittävät Yhdysvallat, Venäjä ja Ranska ovat kertoneet, että läpimurto olisi lähellä.

Azerbaidzhania on kuitenkin närästänyt se, että sen liittolainen Turkki on lähentämässä suhteitaan Armeniaan.

Lähteet:
AFP, Reuters

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä