Keski-Suomi |

Vuorottelun suosio on kasvussa

Uhka vuorottelukorvauksen pienenemisestä innosti alkuvuonna työntekijöitä jäämään vuorotteluvapaalle. Vapaalle jäi yli kaksinkertainen määrä muun muassa sairaanhoitajia ja opettajia. Vastaavaa piikkiä ei ole odotettavissa enää loppuvuoden aikana.

Hoitajia sairaalan käytävällä.
Kuva: Yle

Vuorotteluvapaan suosio on kasvanut viime vuoteen verrattuna. Tammi- ja elokuun välisenä aikana vuorottelulle on jäänyt Jyväskylässä noin 350 henkilöä.

Määrä on noin 60 henkilöä enemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten.  Erityisesti alkuvuonna vuorotteluvapaalle jäi yli kaksinkertainen määrä kuin vuosi sitten.

Alkuvuoden vuorotteluvapaan suosio johtui viime vuoden lopulla olleesta uhasta, jonka mukaan vuorottelukorvauksen määrä olisi pienentynyt. Korvauksen määrää ei kuitenkaan leikattu.

Piikki tasoittunut vuoden kuluessa

Vuorotteluvapaalle jäävien määrä on tasoittunut vuoden kuluessa aiempien vuosien tasolle. 

- En usko, että alkuvuoden kaltaista piikkiä tulee loppuvuoden aikana eikä ensi vuoden alussa. Käytäntö on vakiintunut, eikä vuorottelukorvauksen määriin ole kajottu eikä kajota, toteaa  työvoimaneuvoja Laura Viitanen Jyväskylän te-toimistosta.

Sairaanhoitajia vaikea löytää sijaisiksi

Erityisesti vuorotteluvapaalle jäädään sosiaali- ja terveys- sekä opetusaloilta.

-  Sairaanhoitajat, lähihoitajat, lastenhoitajat ja lastentarhan opettajat on suurin vuorotteluvapaalle jäävien ryhmä. Toinen iso ryhmä ovat opettajat, kertoo Viitanen Jyväskylän te-toimistosta.

- Pääsääntöisesti sijaiset löytyvät vaivattomasti, mutta sairaanhoitajat ovat hankalimmin löydettävissä ja tietyt opettajat.

 

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä