Vuorotteluvapaan suosio kasvanut
Vuorotteluvapaan kysyntä on ollut tänä vuonna vilkasta Pirkanmaalla. Vuorotteluvapaita on käytetty noin kolmannes enemmän kuin viime vuonna.
Suomen hallitus kaavaili vuorottelukorvauksen leikkausta viime vuonna, ja se sai vuorotteluvapaalle hakemiseen vipinää. Hallitus kuitenkin perui vuorotteluvapaan leikkaukset.
Tampereen työ- ja elinkeinotoimisto käsittelee vuosittain 700-800 vuorottelusopimusta. Työvoimaneuvoja Minna Peräinen pitää vuorotteluvapaata hyvänä tapana ladata akkuja.
- Monet on saaneet uutta virtaa, kun työelämä taas alkaa vuorotteluvapaan jälkeen. Jos vuorotteluvapaan jaksottaa, niin jaksaa olla välit töissä. Vuorotteluvapaa koetaan erittäin hyväksi esimerkiksi kesälomaan liitettynä pitkänä vapaana, Peräinen sanoo.
Vuorotteluvapaalla voi saada enimmillään 80 prosenttia työttömyyskorvauksen määrästä. Korvauksen maksaa joko työttömyyskassa tai Kela.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Päiväkodin leiriviikolla nokosetkin nukutaan ulkona
Moni lapsi viettäisi mielellään varsinkin kesäisin kaiken aikansa ulkona. Luontopainotteisessa Pitkäniemen päiväkodissa Nokialla vietetään parhallaan leiriviikkoja, jolloin ruoka tehdään nuotiolla ja päiväunetkin nukutaan teltassa.
Sorsapuiston lintujen kesä alkaa Tampereella
Tampereen Sorsapuiston lintuihin voi tutustua taas torstaista alkaen. Puiston kesäasukkaista on valmistunut esite, joka paljastaa mm. sen, että kalkkunoita luullaan turhaan kiukkuisiksi.
Lähes kaikki mepit haluavat jatkaa
Nykyisistä europarlamentaarikoista vain Satu Hassi (vihr.) ja Riikka Pakarinen (kesk.) eivät aio olla käytettävissä vuoden kuluttua pidettävissä eurovaaleissa. Pakarinen harkitsee ehdokkuutta eduskuntavaaleissa.
Pakkausjätteen kierrätykselle paras paikka on marketin piha
Kokeilu Tampereella, Kuopiossa ja Lapinlahdella osoitti, että jätteen keräyspisteiden sijainnilla ja selkeillä lajitteluohjeilla on merkitystä.
Saunaseuran Löylynhenki Rajaportin saunalle
Tamperelaisyhdistys pitää sitkeästi Rajaportin yleistä saunaa auki vaikka muutoin yleiset saunat ovat käyneet Suomessa harvinaisiksi.
Itella irtisanoo hallinnosta 183 ihmistä
Itella aloitti 15. huhtikuuta yt-neuvottelut, joissa väenvähennystarve oli enintään 350.
Turvesoilla riittää kirittävää tänä kesänä
Turpeennoston olosuhteet ovat olleet kehnot jo parina kesänä. Tänä vuonna koneet pääsivät soille selvästi normaalia myöhemmin.
Avilonin rikkihiilen puhdistus toteutumassa - hallitus puoltaa rahoitustukea
Yli kuuden miljoonan euron rahoitustuki sisältyy lisäbudjettiesitykseen.
Tampereen teknillinen yliopisto aloittaa yt-neuvottelut Porissa
Huomenna alkavissa neuvotteluissa etsitään ratkaisua laitoksen talouden tasapainottamiseen. Neuvottelupöydälle on tuotu ehdotus koko henkilökunnan lomauttamisesta kolmeksi kuukaudeksi.
Hyötyjätevoimalaitokselle ei herunut vielä rakennuslupaa Tampereella
Ympäristö- ja rakennusjaosto jätti asian pöydälle äänin 3-2. Asian esitellyt rakennustarkastaja oli tyytymätön ratkaisuun.
