Ulkomaat |

Vuosi sitten Kööpenhaminan rauha järkkyi – terrori-iskun vuosipäivää muistettiin kynttiläkulkueella

22-vuotiaan Omar El-Husseinin viime helmikuussa tekemässä kahdessa iskussa kuoli kaksi ihmistä ja viisi haavoittui. El-Hussein kuoli ampumavälikohtauksessa seuraavana aamuna.

Video: Tanskassa sytytettiin kynttilävana terrori-iskujen muistoksi.
01:16
Kööpenhaminassa muistettiin terrori-iskua Video: EBU

Sunnuntai-iltana vuosi sitten Kööpenhamina suri. Kaupungissa yritettiin käsittää, mitä edellisenä päivänä oli tapahtunut.

Vastikään vankilasta vapautunut kööpenhaminalaismies oli tehnyt kaksi iskua. Ensimmäisen Østerbrossa sijaitsevan kulttuuritalon alueella iltapäivällä ja toisen puolenyön jälkeen Kööpenhaminen pääsynagogan luona. Ammuskeluissa kuoli kaksi ihmistä, viisi haavoittui.

Varhain sunnuntaiaamuna poliisi ampui 22-vuotiaan Omar El-Husseinin kööpenhaminalaisen Nørrebron rautatieaseman lähellä. Pariisia järkyttäneestä terrori-iskusta satiirilehti Charlien Hebdon toimitukseen oli kulunut vain runsas kuukausi.

Kynttilät yhdistävät tapahtumapaikat

Nyt, vuosi tapahtumasarjan jälkeen Kööpenhaminan kaduilla kulkee 3,6 kilometriä pitkä kyntilävana. Uhrien muistoksi sytytetyt 1 800 kynttilää yhdistävät toisiinsa iskun tapahtumapaikat.

Tanskan poliisi varautui iskujen muistopäivään jo lauantaina, kun ensimmäisen iskun kohteena todennäköisesti ollut ruotsalaistaiteilija Lars Vilks palasi Kööpenhaminaan.

Vilks osallistui tapahtumaan, jossa käsiteltiin sananvapautta, ja joka jouduttiin järjestänään turvallisuussyistä parlamentin tiloissa.

– On sääli, ettemme voi olla muualla. Meidän täytyy olla "linnoituksessa", Vilks kommentoi uutistoimisto AFP:lle.

Østerbron kulttuurikeskuksessa vuosi sitten järjestetty tilaisuus käsitteli sekin sananvapautta, ja muun muassa profeetta Muhammedista piirrettyjä pilakuvia. Tanskan turvallisuuspoliisi PET kommentoi terrori-iskujen jälkeen El-Husseinin saaneen inspiraationsa todennäköisesti "militantista islamismista".

Tanskan pääministeri Lars Løkke Rasmussen (oik.) ja Kööpenhaminan pormestari Frank Jensen (vas.) laskivat kukkia pääsynagogan edustalla sunnuntaina 14. helmikuuta.
Tanskan pääministeri Lars Løkke Rasmussen (oik.) ja Kööpenhaminan pormestari Frank Jensen (vas.) laskivat kukkia pääsynagogan edustalla sunnuntaina 14. helmikuuta. Kuva: Liselotte Sarboe / EPA
Sunnuntaina Tanskan keskustaoikeistolainen pääministeri Lars Lokke Rasmussen muistutti, ettei mikään ole muuttunut. Tanskaan kohdistuu yhä vakava terrori-iskun uhka.

– Me tanskalaiset olemme näyttäneet, että pidämme kiinni rauhallisesta elämästämme, kukkakimput kulttuurikeskuksen ja synagogan eteen iltapäivällä jättänyt Rassmussenin totesi.

Kiristyneet asenteet

Euroopan pakolaiskriisi sai Tanskan kiristämään rajatarkastuksiaan. Myös tanskalaisten asenne muslimeiden maahanmuuttoon on kuluvan vuoden aikana tiukentunut.

– Jotkut ihmiset ovat käyttäneet tätä ampumatapausta mahdollisuutenaan vihapuheelle, Sami Kucukakin, Tanskan muslimijärjestöjen kattojärjestön johtaja sanoi AFP:lle.

Vuosina 2010-2014 Tanska oli EU-maiden kahdeksaksi paras kotouttaja.

Vuosi sitten Tanskan silloinen pääministeri Helle Thorning-Schmidt korosti, ettei iskuissa ole kyse lännen ja islamin tai muslimien ja muiden välisestä taistelusta.

– Vastakkain ovat yksilön vapauksia puolustavat ja pimeyden ideologiaa kannattavat, Thorning-Schmidt lausui.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Brexit

Juncker: Britannian eroneuvottelujen alettava välittömästi

Jean-Claude Juncker

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä