Vuotokeskustelu jatkui - oppositio suostui sopuun
Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) toisti eduskunnan kyselytunnilla pyytävänsä anteeksi sananvalintaansa moitittuaan oppositiota epäisänmaalliseksi Euroopan talouden vakauttamista koskeneessa puheessaan. Oppositio suostui tekemään sovun pääministerin kanssa, vaikka Kiviniemi ei suostunut perumaan kantaansa, että oppositio on vuotanut suuren valiokunnan keskusteluja Suomen neuvotteluasemia vahingoittavasti.
Kiviniemi muotoili pahoittelunsa eilistä perusteellisemmin.
- Olen arvostellut opposition menettelyä tietyssä asiassa ja käyttänyt siinä yhteydessä sanavalintoja, jota eivät olleet onnistuneita. Olisi pitänyt käyttää muuta sanaa. Tuota epäonnistunutta sanavalintaa olen eilen ja tänään sekä pahoitellut että pyytänyt anteeksi.
Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Eero Heinäluomalle tämä kelpasi.
- Totean mielihyvällä varmaan koko opposition puolesta tämän ilmoituksen, että pahoittelette eilistä lausuntoa.
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen odotti Kiviniemeltä puheiden perumista, vaikka suhtautuikin myönteisesti anteeksipyyntöön.
-Anteeksipyyntöön suhtaudutaan aina myönteisesti ja siihen vastataan myönteisesti. Olisin toivonut, että hän olisi perunut puheensa sillä tämä keskustelu oltaisiin saatu loppumaan.
-Nyt se keskustelu tavalla tai toisella tulee jatkumaan. Olen jättänyt pääministerille henkilökohtaisen tapaamispyynnön ja ajattelin, että voi olla hyvä asia puhua kahden kesken pöytä puhtaaksi. En ole saanut siihen vielä vastausta, Urpilainen.
Heinäluoma veti Väyrysen mukaan
Opposition tivaamaan tietoon siitä kuka oli vuotanut ja mitä, vastasi valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.).
Kataisen mukaan häneltä on yhden kerran kysytty heti suuren valiokunnan kokouksen jälkeen kokouksessa keskusteluista asioista ja kysyjät olivat saaneet tietonsa kokoukseen osallistuneilta sosiaalidemokraateilta.
Kysymykset olivat koskeneet keskustelua mahdollisuudesta kaksinkertaistaa Suomen EU-takaussumma kahdeksasta miljardista kuuteentoista miljardiin euroon.
Heinäluoma piti syytöstä erikoisena, koska sama tieto oli ollut julkisuudessa jo aiemmin mm. keskustan ministeri Paavo Väyrysen useissa yhteyksissä kertomana.
- Minä pidän erittäin kohtuuttomana, että te vielä jatkatte tätä leimaamista, jossa syyllistetään vuodosta, joka on vakava asia, kun teidän oma hallituksen ministeri on sanonut tämän Yleisradiossa ja omissa lehtikirjoituksissaan ja myös omassa kirjassaan, sanoi Heinäluoma.
- Me emme ole vuotaneet yhtään mitään. Te ette pysty sitä osoittamaan, koska meidän tiedot perustuvat siihen mitä teidän hallituksen ministerit ovat sanoneet.
Tämän päivän kyselytunti oli nykyisen eduskunnan viimeinen. Eduskunnan vaalitauko alkaa ensi viikolla.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.