Wallin: Väärää tietoa ei annettu
Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) kiistää väitteet, että puolustusvoimauudistuksesta olisi annettu eduskunnalle väärää tietoa. Wallin muistuttaa, että uudistuksen valmistelu oli salaista eikä valmistelusta voinut aikoinaan käydä julkista keskustelua.
Wallinia kohtaa on esitetty runsaasti kritiikkiä, kun hän myönsi perjantaina antaneensa poliittista ohjausta Dragsvikin varuskunnan säilyttämiseksi.
- Väärää tietoa ei ole annettu, ehkä tulkintaerimielisyyksiä saattaa olla olemassa, riippuu siitä puhutaanko kielipolitiikasta vai perusoikeuksien turvaamisesta. Minä puhun perusoikeuksien turvaamisesta myöskin ruotsinkielisten varusmiesten osalta. Tulkintaerimielisyyksiä nyt etsitään tarkoituksenhakuisesti jo ihan poliittisistakin syistä, Wallin toteaa ja jatkaa.
- Toisaalta on aivan luonnollista, että valmistelun lähtökohtana ovat olleet maanpuolustukselliset näkökulmat. Mutta mikään prosessi ei voi olla kliinisesti vapaa poliittisista tulkinnoista ja kun niitä on vielä pyydetty ministeriltä, olisi kumma jos ministeri kieltäytyisin niitä antamasta.
Wallin toi perjantaina esille, että pääesikunta pyysi ministeriltä ohjeita hallitusohjelman tulkinnasta.
Etenkin oppositio kritisoi Wallinin toimia varuskuntauudistuksessa. Myös SDP:n riveistä vaaditaan asiaan tarkempaa selvitystä. Wallin ei usko, että hallitusyhteistyö horjuu kohun takia.
- Tämän vaalikauden aikana tulee lukuisia vaikeita asioita eteen taloustilanteen takia. On ymmärrettävää, että asioista ollaan eri mieltä, mutta en usko että se vaikuttaa hallitusyhteistyöhön.
Omaa asemaansa puolustusministerinä Wallin ei tässä vaiheessa arvioi.
- Vaalikauden aikana kaikille ministereille tulee vaikeita rasteja eteen. Täytyy muistaa, että opposition tehtävänä on haukkua hallitusta, yksittäisiä ministereitä ja osoittaa epäluottamusta. Se kuuluu pelin henkeen, mutta ei pidä myöskään ylireagoida.
Wallin muistuttaa, että puolustusvoimauudistuksen valmistelu piti tehdä salaisesti.
- Jos tätä uudistusta olisi lähdetty avaamaan edes yhden varuskunnan osalta, olisi se pitänyt avata kaikkien osalta. Pääesikunnan lausunnosta oikeuskanslerille ilmenee, että pääesikunnassa todettiin, että ruotsinkielisen koulutuksen järjestämiseen tuli saada poliittista tulkintaa ja sitä ministeriltä pyydettiin.
Wallinin mukaan puolustusvoimauudistuksen toimeenpanoa jatketaan ellei hallituksen puheenjohtajisto pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) johdolla muuta päätä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.