Talous |

Wärtsilä vahva erikoisalusten markkinoilla

Wärtsilän erikoisalussegmenttien kehitys on alkuvuonna ollut hyvä, huoltomarkkinat takkuavat.

Wärtsilän valmistama jättiläismäinen moottori.
Wärtsilän valmistama moottori. Kuva: Wärtsilä

Konepajakonserni Wärtsilä kasvatti vuoden toisella neljänneksellä liikevaihtoaan liki 1,1 miljardiin euroon eli kuusi prosenttia viime vuoden huhti-kesäkuusta. Tilauskertymä kasvoi kaksi prosenttia.

Liiketulos oli 113 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 117 miljoonaa.

Konsernijohtaja Björn Rosengren on tyytyväinen eritoten Ship Power -erikoisalusliiketoiminnan kehitykseen sekä pumppu-, kaasu- ja ympäristöjärjestelmätilauksiin.

Alustilausten kokonaismäärä jäänee kuitenkin viime vuotta alhaisemmaksi.

Wärtsilä uusii organisaatiotaan ja siirtää Ship Poweriin muun muassa 2-tahtimoottorien tuotekehityksen. Työpaikat eivät vähene.

Kuluvan vuoden näkymät ovat ennallaan: liikevaihdon arvioidaan kasvavan ainakin viisi prosenttia ja kannattavuuden olevan kymmenen prosentin tienoilla.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä