Washingtonin kirja myytiin 8 miljoonalla eurolla
Yhdysvaltain ensimmäiselle presidentille kuuluneessa kirjassa oli muun muassa perustuslaki.
Yhdysvaltain ensimmäiselle presidentille George Washingtonille kuulunut kirja on myyty noin 10 miljoonalla dollarilla eli noin 8 miljoonalla eurolla Christien huutokaupassa. Kirja sisältää muun muassa Yhdysvaltain perustuslain.
Vuonna 1789 painetussa kirjassa on presidentin kirjoittamia muistiinpanoja. Painoksen arvoksi arvioitiin ennen huutokauppaa noin 1,5 - 2,4 miljoonaa euroa, mutta kahden huutajan tarjoukset nostivat hinnan lopulta nelinkertaiseksi. Historioitsijat uskovat, että juuri Washingtonin henkilökohtaiset muistiinpanot tekivät kirjasta halutun. Kirjan osti Mount Vernonin naisjärjestö.
- Tämä on jännittävä päivä. Olemme riemastuneita siitä, että voimme palauttaa kirjan takaisin Mount Vernoniin, minne se kuuluukin, kertoo järjestön tiedottaja Ann Bookout.
Presidentti George Washington kuoli vuonna 1799 Mount Vernonissa Virginiassa.
Washingtonille kuuluneen kirjan on kerrottu olevan lähes vahingoittumaton ja siihen on painettu presidentin suvun vaakuna.
Kirjasta on painettu myös kaksi muuta kappaletta, yksi Yhdysvaltain ensimmäiselle ulkoministerille Thomas Jeffersonille ja toinen korkeimman oikeuden puheenjohtajalle John Jaylle. Kaikki kolme kirjaa on sitonut Thomas Allen.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Arevan uraanilaitos itsemurhaiskun kohteena
Jos epäilykset pitävät paikkansa, islamistit eivät ole antaneet anteeksi Ranskan ja sen liittolaisten tekemää Malin valtausta.
Syyrian kriisin laineet löivät Libanoniin - useita kuoli ja kymmeniä haavoittui
Ainakin viisi ihmistä kuoli ja 40 - 50 ihmistä haavoittui, kun sunnit ja alaviitit ottivat yölllä yhteen Tripolissa.
Vauvan henki pelastettiin 3D-tulostimella tehdyllä ruumiinosalla
Pikkuvauva oli tukehtumassa vaikean keuhkovian takia. 3D-tekniikalla hänelle tehtiin keuhkojen tukirakenne, joka mahdollistaa hengittämisen.
Kivityksen kohteeksi joutunut palomies vetoaa Ruotsin mellakoitsijoihin avoimessa kirjeessä
"Tulen avuksesi, jos putoat jäihin aurinkoisena maaliskuun päivänä. Miksi teet minulle näin?", palomies kysyy kivenheittäjältä.
Nissan joutuu tarkastamaan yli 800 000 autoa - ratti voi olla löysällä
Nissanin mukaan autojen ohjauspyörää kiinni pitävä pultti voi olla löysä. Suomessa korjattavaksi kutsuttavia autoja on noin 3 600.
Ruotsin puolueet ajavat jo vaaliasemiin - Vasemmistopuolue jäämässä ilman ystävää
Sosiaalidemokraatit ja ympäristöpuolue karsastavat vasemmistopuoluetta, koska pelkäävät maltillisten äänestäjien kaikkoamista. Kokoomuksen johtamassa hallituksessa istuva kansanpuolue lämmittelee välejään demareihin.
Rajuja tulvia Norjassa - satoja evakuoitu
Ankarat sateet ovat aiheuttaneet poikkeuksellisia tulvia Norjassa. Tie- ja junayhteydet ovat suurelta osin poikki.
Uusi muurahaislaji hämmästyttää tutkijoita
Filippiineiltä on löydetty uusi muurahaislaji, jonka erikoinen pigmenttikuviointi kiehtoo tutkijoita.
Yhdysvaltain partioliike valmistautuu historialliseen äänestykseen homokiellosta
Amerikkalaisen partioliikkeen johto äänestää tänään siitä, saavatko homoseksuaaliset nuoret liittyä partioon. Yhdysvaltain partio on perinteisesti kieltänyt homoseksuaaleja osallistumasta järjestön toimintaan. Suomessa partio on avoin kaikille, muistuttaa Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Aamu-tv:ssä.
80-vuotias teki ennätyksen ja kapusi Mount Everestin huipulle - 81-vuotias seuraa kannoilla
Japanilainen Yuichiro Miura on nyt vanhin maailman korkeimman vuoren valloittanut ihminen. Miura pitänee ennätystä hallussaan vain muutaman päivän, sillä 81-vuotias nepalilainen Min Bahadur Sherchan valmistautuu jo nousemaan Mount Everestin huipulle.
