Weekend-festivaalin järjestäjä: Olemme hyvin pahoillamme
Julkisen liikenteen kapasiteettia ei saatu ponnisteluista huolimatta nostettua perjantaita varten toivotulle tasolle, järjestäjä toteaa tapahtuman Facebook-sivuilla.
Espoon Luukissa järjestettävä Weekend Festival pahoittelee Facebook-sivuillaan perjantaista liikennekaaosta. Sivuilla kirjoitetaan, että kovasta yrittämisestä huolimatta järjestelyt Vihdintiellä olivat puutteelliset. Järjestäjä vakuuttaa tänään lauantaina tekevänsä vielä tiiviimpää yhteistyötä Espoon poliisilaitoksen kanssa.
- Toivomme, että ruuhkat helpottavat huomattavasti. Käymme kaiken palautteen tarkkaan läpi heti kun ennätämme, ja pyrimme parantamaan järjestelyjä kaikin mahdollisin tavoin, festivaalin sivuilla kirjoitetaan.
Järjestäjän mukaan lauantaina väkeä on ennakkomyynnin perusteella tulossa huomattavasti vähemmän eikä myöskään rannekkeenvaihtoa juurikaan ole.
- Uskomme tämän jouduttavan alueelle saapumista huomattavasti. Toivomme kuitenkin, että asiakkaat lähtisivät matkaan hyvissä ajoin ja miettisivät saapumisreittinsä etukäteen.
Tapahtumanjärjestäjä kuitenkin myöntää, että sillä on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa julkisen liikenteen toimintaan.
- Kaikista ponnisteluistamme huolimatta julkisen liikenteen kapasiteettia ei saatu nostettua toivomallemme tasolle perjantaita varten, olemme tästä hyvin pahoillamme.
Järjestäjä kehottaa alueelle saapuvia tulemaan pyörillä tai mopoilla tai hankkimaan linja-autoliput ennakkoon. Lisäksi se vinkkaa, että alueelle pääsee myös Vihdintietä pohjoisesta etelän suuntaan. Järjestäjän mukaan tämä voi olla nopeampi reitti, mikäli etelän suunnalla on paljon ruuhkaa. Myös taksin tilaamista suositellaan ennakkoon ja kustannusten vuoksi neuvotaan keräämään isompi porukka kasaan taksia varten.
Kaksipäiväisen tapahtuman pääesiintyjiin lukeutuvat esimerkiksi Skrillex, David Guetta ja Hurts. Ensimmäistä kertaa järjestettävä festivaali ilmoittaa teemakseen nykymusiikin "genrerajoihin katsomatta".
Perjantaina tapahtuma keräsi 25 000 osallistujaa, mikä ylitti järjestäjien odotukset. Tapahtuman Facebook-sivu on täyttynyt illan ja yön mittaan kymmenistä negatiivisista palautteista, kun tuhansia alueelle matkaavia jumiutui tuntikausiksi liikenneruuhkiin. Moni ei ruuhkien vuoksi ehtinyt näkemään esimerkiksi iltakuudelta keikkansa aloittanutta Skrillexiä.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Poliisi julkaisi seksuaalirikoksesta epäillyn kuvan Facebookissa – tapauksesta huomautus
Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan mukaan kuvan julkaiseminen tiedotteessa oli perusteltua, jotta epäilty henkilö tavoitettaisiin. Tutkinnanjohtaja ei kuitenkaan ollut valinnut julkaisukanavaksi Facebookia.
Starbucks tulossa Akateemiseen kirjakauppaan?
Yle Radio 1:n Kultakuume-kulttuuriohjelman saamien tietojen mukaan maailman isoin kahvilaketju avaa kahvilan paraatipaikalle Helsingin keskustassa.
Kaksi kuoli onnettomuudessa valtatie 7:llä - liikenne poikki
Rekan ja kahden henkilöauton onnettomuus on vaatinut kahden ihmisen hengen Pyhtäällä. Lisäksi yksi ihminen on vakavasti loukkaantunut. Tie on suljettu liikenteeltä.
"Sadat ihmiset seuraavat suurennuslasin kanssa" – tunnettu näyttelijä järkyttyi Mätäjoen tuhosta
Ahkera kalamies Jasper Pääkkönen odottaa kiinnostuneena, kuinka liuotinvuodon aiheuttaja pitää lupauksensa.
Kuka roskaa Itämerta?
Kaksivuotinen projekti selvittää Itämeren rannoille ajelehtivien roskien alkuperää. Varsinainen jätepommi vasta kytee pinnan alla.
Ely selvittää Mätäjoen vuodon
Uudenmaan Ely-keskus alkaa selvittää Mätäjoen liuotinvuotoa. Ely-keskuksen ja Helsingin seudun ympäristöpalvelujen asiantuntijat tekevät torstaina tarkastuskäynnin vuotokohdalla.
Vaaralan kirkko myydään yrittäjälle
Vantaan Vaaaralan kirkko myydään yrittäjä Seppo Vihiselle perustettavan yrityksen lukuun. Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti asiasta keskiviikkona.
Testamenttaajat kaipaavat verosuunnittelua
Helsingissä pohditaan torstaina testamenttien verotusta. Veronmaksajain Keskusliiton Helsingin paikallisyhdistyksen järjestämässä veroillassa pureudutaan etenkin testamenttien verosuunnitteluun.
Mätäjoen kalakanta saataneen elvytettyä - vuotoa tutkitaan ympäristörikoksena
Virtavesien hoitoyhdistyksen arvion mukaan Helsingin Mätäjoen taimenkanta saadaan ennalleen jo tänä vuonna. Joen koko kalakannan elpymiseen menee pari vuotta. Helsingin poliisi tutkii vuototapausta ympäristörikoksena.
Kaatopaikkakiista yltyy Porvoossa
Koska neuvottelut Mätäjärven entisen kaatopaikan kunnostamisen kustannusjaosta eivät ole johtaneet mihinkään, on nykyinen maanomistaja Porvoon seurakuntayhtymä toivonut ELY-keskuksen määräävän Porvoon kaupungin kunnostuksen maksajaksi. 60-luvulla suljettu kaatopaikka kaipaa pikaista kunnostusta, sillä se uhkaa alueen pohjavesiä.
