Ulkomaat |

WHO: Luotettava H1N1-rokote valmis vasta kuukausien päästä

Luotettava ja toimiva sikainfluenssarokote valmistuu vasta useiden kuukausien päästä, sanoo Maailman terveysjärjestön johtaja Margaret Chan. Monet maat ovat ilmoittaneet aloittavansa rokotukset jo loppukesän ja syksyn aikana.

WHO:n johtaja Margaret Chan.
WHO:n johtaja Margaret Chan. Kuva: Sandro Campardo / EPA

Sikainfluenssarokotuksia ei ehkä päästäkään aloittamaan nopeassa aikataulussa. Maailmanterveysjärjestön johtaja Margaret Chan sanoo sanomalehti Guardianissa, ettei toimivaa rokotetta ole olemassa vielä kuukausiin.

- Rokotetta ei ole. Yhden pitäisi olla saatavilla pian, elokuussa. Vaikka meillä olisi rokote, on kuitenkin eri asia, onko se osoittautunut toimivaksi, Chan sanoo Guardianissa.

Chanin mukaan tutkimustuloksia on saatavilla vasta muutaman kuukauden päästä, jonka jälkeen rokotteesta tiedetään enemmän.

Useat maat, muun muassa Britannia, ovat ilmoittaneet aloittavansa riskiryhmien rokotukset pian, mahdollisesti jo ensi kuussa. Paineet rokotuksille Britanniassa kasvoivat, kun lontoolainen koulutyttö kuoli sikainfluenssaan vajaa viikko sitten.

Myös Australia on ilmoittanut rokottavansa kaikki kansalaisensa.

Suomessa ei ole tehty päätöksiä rokotusten aloittamisesta. Helsingin yliopiston professori Heikki Peltola totesi aiemmin YLE Uutisille, etteivät koko kansan rokotukset ole tarpeellisia.

Maailman terveysjärjestön mukaan 429 ihmistä on nyt kuollut H1N1-viruksen aiheuttamaan sikainfluenssaan.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Juuri nyt

Kotimaa

Hyvinkään ampumatapaus vaati toisen kuolonuhrin

Poliisi on saanut Hyvinkään ammuskelusta epäillyn kiinni.

Hyvinkään aamuöinen ampumatapaus on vaatinut toisen kuolonuhrin. Loukkaantuneita on seitsemän. Yksi kuolleista menehtyi heti paikalla, toinen puolestaan aamulla sairaalassa.Poliisi otti aamulla kiinni ampumisista epäillyn miehen. Epäilty on 18-vuotias hyvinkääläismies. Poliisi kuvaa hänen taustaansa "lähes puhtaaksi". Aselupia miehellä ei ole.

  • Ylimääräiset uutislähetykset klo 13.30 ja 15, TV1. Ylimääräinen ajankohtaisohjelma aiheesta klo 14, Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

Tapahtumat hetki hetkeltä

  • 09.40

    Katso poliisin tiedotustilaisuus täältä

  • 09.00

    Poliisi pitää Hyvinkään ampumavälikohtauksesta tiedotustilaisuuden

  • 08.41

    Poliisi peruu hätätiedotteen ja kertoo, että vaaraa alueen asukkaille ei enää ole

Lue lisää

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä