Ulkomaat |

Wikileaks-johtajan raiskausepäily kumottiin

Wikileaks-sivuston perustajasta annettu pidätysmääräys on peruttu. Ruotsin pääsyyttäjän mukaan Julian Assangesta tehty raiskausväite on perusteeton.

Wikileaks aikoo julkaista vielä 15 000 Afganistan-dokumenttia, kunhan ne on ensin siistitty nimistä, joiden julkaisu saattaisi vaarantaa ihmishenkiä. Wikileaksin perustaja Julian Assange esitteli The Guardian -lehden kantta lehdistötilaisuudessa Lontoossa heinäkuun lopussa. Kuva: EPA / STRINGER

Salaisia asiakirjoja vuotavan Wikileaks-sivuston perustaja Julian Assange määrättiin perjantaina Ruotsissa pidätettäväksi. Useat ruotsalaisviestimet kirjoittavat, että australialaista Julian Assangea epäiltiin yhdestä raiskauksesta ja yhdestä seksuaalisesta ahdistelusta.

Mies kommentoi syytöksiä tuoreeltaan tekaistuiksi. Hän ilmoitti antautuvansa vapaaehtoisesti poliisille, mutta ei ehtinyt tehdä sitä ennen kuin pidätysmääräys peruttiin.

Wikileaks on noussut viime aikoina otsikoihin julkistettuaan Afganistanin sodan salaisia dokumentteja, joista paljastui muun muassa siviilien salattuja kuolemia.

Expressen-lehden mukaan epäillyt rikokset olisivat kohdistuneet kahteen nuoreen naiseen Ruotsissa. Assange esiintyi hiljattain Tukholmassa Wikileaksin lehdistötilaisuudessa.

Wikileaks on vuonna 2006 perustettu nettisivusto, jonka tarkoituksena on suojella esimerkiksi aktivisteja ja toimittajia, jotka tuovat nimettöminä julki hallussaan olevia arkaluontoisia dokumentteja.

- On mielenkiintoinen kysymys, miksi nämä syytökset tulevat juuri tällä hetkellä. Poliisi ei ole ottanut minuun yhteyttä. Väitteet ovat tekaistuja, Julian Assange kirjoittaa sähköpostissa ruotsalaismedialle.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä