Ulkomaat |

Wikileaks-Manning joutuu sotaoikeuteen

Salaisten asiakirjojen vuotamisesta Wikileaks-sivustolle epäilty sotilas joutuu sotaoikeuteen. Washingtonin sotilasalueen komentaja päätti Bradley Manningia koskevista syytteistä perjantaina.

Bradley Manning
Bradley Manningia saatettiin ulos oikeudenkäynnistä Marylandissa 22. joulukuuta. Kuva: Michael Reynolds / EPA

24-vuotiasta Manningia syytetään yli 700 000 salaiseksi merkityn asiakirjan luovuttamisesta tietovuotoihin erikoistuneelle Wikileaks-verkkosivustolle. Laajaa julkisuutta saaneiden diplomaattisähkeiden lisäksi Manningin epäillään luovuttaneen myös muun muassa videon Yhdysvaltain armeijan helikopterihyökkäyksestä.

Yhteensä 22 syytekohtaan sisältyy myös vihollisen auttaminen, josta Yhdysvalloissa voidaan tuomita kuolemaan. Syyttäjä on kuitenkin ilmoittanut vaativansa elinkautista vankeutta.

Puolustuksen mukaan Manningia ei olisi hänen mielentilansa takia koskaan pitänyt sijoittaa Irakiin eikä hänelle olisi pitänyt antaa pääsyä salaisiin aineistoihin. Manning palveli Irakissa vuosina 2009-2010.

Lähteet:
AP, Reuters
  • Hanna Hanhinen Hanna Hanhinen Yle Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä