Ennen aineiston vastaanottoa oli pohdittava, miten suhtaudumme asiaan periaatteellisella tasolla. Onko tehtävämme julkaista salaisia diplomaattisähkeitä, jotka joku on tahallaan vuotanut? Jos julkaisemme, millaista journalistista harkintaa käytämme? Yle ei ole Wikileaks.

Oli selvää, että aineisto tulee joka tapauksessa julkisuuteen. Juuri tähän Wikileaks tähtää. Se oli aikeissa julkaista materiaalin myös omilla verkkosivuillaan. Oli myös selvää, että sähkeitä tultaisiin tavalla tai toisella käsittelemään laajasti myös Suomessa.

Osa Suomea koskevista viesteistä oli jo päätynyt täällä päiviteltäväksi muiden maiden tiedotusvälineiden kautta.

Teimme ratkaisun: Pyrimme saamaan aineiston haltuumme, mutta emme kiirehdi sen julkaisemisessa. Käsittelemme sitä kriittisesti journalistisena lähdeaineistona. Emme sitoudu mihinkään arvojemme vastaiseen emmekä maksa aineistosta. Emme nimenomaan halunneet yksinoikeutta materiaaliin, mutta toivoimme voivamme käyttää aiheeseen perehtymiseen rauhassa aikaa.

Toimittaja Minna Knus-Galan ja toimituspäällikkö Matti Virtanen matkustivat viikko sitten Lontooseen ja saivat materiaalin sähköisesti haltuunsa. Aineisto oli salattua, ja se avattiin Wikileaksilta erikseen saadun koodin avulla sunnuntaina. Sovimme, että meillä on aikaa analysoida materiaali. Jatkosta oli määrä päättää sen jälkeen.

Päätimme edetä harkiten. Rakensimme työryhmän, johon kuului lähes kymmenen kokenutta toimittajaa politiikan- ja ulkomaantoimituksistamme. Heistä useilla on taustaa työskentelystä myös Suomen ulkoasiainhallinnossa. Pyrimme siihen, että jokaisen sähkeen on lukenut vähintään kaksi toimittajaa.

Tiesimme, että Helsingin Sanomat oli samalla asialla. Mekin olimme yhteydessä Aftenposteniin Norjaan, ja tunnustelimme mahdollisuutta saada aineisto sieltä. Wikileaksin edustaja ilmoitti Helsingin Sanomien toimittajalle kesken Lontoon-tapaamisemme, että aineisto on annettu toiselle suomalaiselle taholle. Pidimme täysin mahdollisena, että aineisto tulee julkisuuteen meistä riippumatta, niin kuin myös kävi.

Aineiston perusluonne alkoi kuluneella viikolla selvitä nopeasti. Suuria skandaaleja, paljastuksia tai edes yllätyksiä siihen ei sisälly. Jos Venäjän presidentti kutsuu Suomen presidenttiä Tarja Halosta "erittäin vaaralliseksi naiseksi", se on venäläisittäin kohteliaisuus.

Yhdessä vaiheessa tiimi näytteli kiihtynyttä saatuaan selville, että Halosen suurta huomiota herättänyt George W. Bushin solmion suoristus Istanbulissa pidetyssä huippukokouksessa kesällä 2004 ei ollut oma-aloitteinen teko, vaan Bushin nimenomaan pyytämä. Halonen oli kahdenkin diplomaattisähkeen mukaan tuolloin varoittanut Bushia, että tästä tulee Suomessa kohu - niin kuin tulikin. "Tämä ei voi odottaa, tämä tieto on saatava ulos jo huomenna", vitsailivat toimittajat.

Miksi kuitenkin käsittelemme tätä aineistoa ja teemme siitä uutisia ja haastatteluja?

Siksi, että aineisto nimenomaan kokonaisuutena valaisee uudella tavalla sitä, miten Yhdysvallat on ajatellut Suomen kannalta tärkeistä kansainvälisistä ja kansallisistakin poliittisista kysymyksistä. Siitä välittyy uudenlainen kuva valtioiden välisestä kielenkäytöstä ja siitä, mistä Yhdysvallat on Suomessa ollut erityisen kiinnostunut.

Se auttaa meitä suomalaisia ymmärtämään paremmin tärkeitä yhteiskunnallisia kysymyksiä. Ja tärkeiden yhteiskunnallisten kysymysten käsittely on perustehtävämme.

Atte Jääskeläinen
johtaja, vastaava päätoimittaja
Uutis- ja ajankohtaistoiminta, YLE

Annika Nyberg-Frankenhaeuser
johtaja, vastaava toimittaja
Svenska YLE