Joka viides WinCapitaan sijoittaneista sai voittoa
WinCapita-jutun päähaaran syyteharkinta on valmistunut. Kaksi epäiltyä saa syytteet törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta. Toisen syytteistä saa Hannu Kailajärvi. WinCapitan taloudelliset vahingot ovat noin 42 miljoonaa euroa. Viidesosa sijoittajista tienasi klubissa.
Toisen vastaajan osalta syyttäjä esittää toissijaisesti syytettä avunannosta kyseisiin tekoihin. Kolmen muun epäillyn osalta syyteharkintaratkaisu siirtyy myöhemmäksi.
Syyte rahankeräysrikoksesta perustuu siihen, että klubin suorittama rahankeräys jäseniltä olisi järjestetty pyramidipelin muodossa.
Syyttäjän mukaan GiiClub, WinClub ja WinCapita -nimillä toimineen klubin toiminnasta ja sen tulojen muodostumisesta olisi annettu väärää tietoa suurelle määrälle jäseniä ja siten saatu heidät sijoittamaan klubiin rahaa.
Viidesosalle sijoittaneista voittoja
Keskusrikospoliisin yli kaksi vuotta kestäneessä esitutkinnassa kuultiin yli 3 200 ihmistä. Heidän ilmoittamansa taloudelliset vahingot ovat noin 42 miljoonaa euroa. Vahingonkorvausvaatimukset ovat toistaiseksi yli 37 miljoonaa euroa.
Viidesosa WinCapitaan sijoittaneista sai sijoituksisilleen voittoja. Osaa heistä epäillään nyt petosrikoksista. Epäiltyjä yhteensä on yli 600.
Kailajärvi kiistää, mutta ei kommentoi
YLE Uutiset tavoitti Hannu Kailajärven oikeusavustajan Petter Kavoniuksen. Kavoniuksen mukaan Kailajärvi kiistää rikossyytteet, mutta ei halua toistaiseksi antaa lausuntoa.
- Käymme parhaillaan Kailajärven kanssa syytteitä läpi Skypessä. Kommentoimme asiaa noin viikon kuluttua, Kavonius sanoi YLE Uutisille.
Kailajärvi vapautettiin viime joulukuussa vuoden kestäneestä tutkintavankeudesta. Hän on käräjäoikeuden määräämässä matkustuskiellossa.
Korvausvaatimukset 37 miljoonaa euroa
WinCapita-jutun pääkäsittely alkaa Vantaan käräjäoikeudessa todennäköisesti helmikuussa 2011. Vantaan käräjäoikeuden mukaan pääkäsittely kestänee ensi vuoden syksyyn ja tuomio asiassa annettaneen aikaisintaan vuoden 2011 lopussa.
Keskusrikospoliisin yli kaksi vuotta kestäneessä esitutkinnassa kuultiin yli 3 200 ihmistä. Heidän ilmoittamansa taloudelliset vahingot ovat noin 42 miljoonaa euroa. Vahingonkorvausvaatimukset ovat toistaiseksi yli 37 miljoonaa euroa.
Käräjäoikeuden mukaan mahdolliset korvausvaatimusoikeudenkäynnit käsitellään erillään varsinaisen rikosasian oikeudenkäynnistä. Korvausvaatimusten istuntokäsittely alkanee Vantaan käräjäoikeuden mukaan aikaisintaan vuonna 2012.
Syyttäjä ei edusta asianomistajia oikeudenkäynnissä, koska se aiheuttaisi olennaista haittaa rikosasian käsittelylle. Tämä johtuu asianomistajien suuresta määrästä sekä vaatimusten edellyttämän lisänäytön esittämisen tarpeesta.
Haastehakemus ja esitutkinta-aineisto tulevat julkiseksi aikaisintaan asian oltua esillä käräjäoikeuden istunnossa. Käräjäoikeudelle on esitetty vaatimus asian käsittelyn julistamisesta kiireelliseksi.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Nuoret miehet ottavat turhia riskejä vesillä
Parikymppiset miehet veneilevät ja uivat alkoholin vaikutuksen alaisena selvästi ikäisiään naisia enemmän. Myös pelastusliivien käytössä on suuria eroja sukupuolten välillä. Tutkijat ja asiantuntijat epäilevät, että taustalla on miehinen machokulttuuri.
Arviomätkyt uhkaavat yhä veronkiertäjiä
Esimerkiksi verovuonna 2010 veroja määrättiin arvioimalla yli 12 000 verovelvolliselle. Yleisimmin arvioverotus liittyy yritystoimintaan.
Älypakkaus neuvoo ja tarkkailee
Maitopurkit ja lääkepakkaukset voivat kohta olla media muiden joukossa. Pakkauksiin lisättävät sirut ja koodit antavat lisätietoa ja opastavat, mutta voivat myös kerätä tietoa tuotteen ostajasta.
Oulun ravintola-ampujalla ehkä Diablos-yhteys - useita kotietsintöjä
Oululaisen ravintola Tivolin lähistöllä varhain perjantaiaamuna ammuskelleella epäillään olevan yhteyksiä moottoripyöräjengi Diablosiin. Poliisi teki perjantaina lukuisia kotietsintöjä, joiden tuloksena takavarikoitiin ampumatarvikkeita.
Videoyhteys pitää hoitajan aina tavoitettavissa
Videoyhteys voi korvata tai siirtää vanhusten kotihoidon käyntejä. Parhaillaan testivaiheessa oleva virtuaalihoito-palvelu otetaan Helsingin kaupungin kotihoidossa laajempaan käyttöön ensi vuoden alussa.
Koululaisen yliajo nyt Alavudella
Etelä-Pohjanmaalla Alavudella tapahtui perjantaina iltapäivällä lapsen tahallinen yliajo. Poliisi ei tiedä, onko kyseessä vain sattuma. Kanta-Hämeessä on tapahtunut aiemmin jo neljä samankaltaista yliajoa.
Saari tuikattiin tuleen - liekit vievät linnunpesät
Konneveden järvipelastajat antoi tulikomennon perjantaina iltapäivällä. Kuiva maasto ja kevyt tuuli pitivät huolen siitä, että Iso-Häntiäisen saari Konnevedellä syttyi hetkessä palamaan.
Toriseksi toi sakot pariskunnalle
Liki hellelukemiin kohonnut lämpötila sai hormonit hyrräämään Nivalan torilla perjantaina. Ihmisjoukon keskellä suoritettu lemmentyö järkytti etenkin lapsiperheitä.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
