Wood Prime Oy laajentaa Voikkaalla
Toimitusjohtajan mukaan laajennus mahdollistaa tuotantokapasiteetin moninkertaistamisen. Puuelementtien valmistus alkoi Voikkaan lakkautetussa paperitehtaassa loppukeväällä.
Puuelementtejä valmistava Wood Prime Oy laajentaa tuotantoaan Voikkaalla. Yhtiö on allekirjoittanut vuokrasopimuksen UPM:n kanssa 7 000 neliömetrin lisätiloista Voikkaan yritysalueella Kouvolassa. Kaikkiaan yrityksellä on käytössä nyt noin 10 000 neliötä lakkautetun paperitehtaan tiloissa.
Wood Prime Oy:n toimitusjohtaja Jari Pajalan mukaan laajennus mahdollistaa tuotantokapasiteetin moninkertaistamisen. Yritys työllistää tällä hetkellä 15 henkilöä, mutta toiminnan kasvu edellyttää lisätyövoiman palkkaamista.
Pajala sanoo, että henkilöstöä rekrytoidaan lisää jo tämän vuoden puolella, eli samaan aikaan laajennuksen ja laiteinvestointien kanssa. Henkilöstön määrän odotetaan kasvavan 30-40 työntekijään.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Verottaja ei pääse käsiksi maahanmuuttajasiivoojiin
Siivousyhtiöt kannattavat varsin vaatimattomasti Suomessa - voittoprosentti on ollut keskimäärin 3 %. Talouden harmaana pulmana on, että ulkomaalaiset siivoojat jäävät vuokratyönantajan taakse pimentoon.
Aalto-yliopiston tutkimusjohtaja: 3D-tulostimissa valtava potentiaali
Teollisessa ja kaupallisessa käytössä 3D-tulostaminen on edelleen kansainvälisessä mittakaavassa pientä toimintaa, kertoo Aalto-yliopiston Jouni Partanen Aamu-tv:ssä. Käyttöä rajoittaa muun muassa tulostamisen hitaus.
Teknologiaosaajista on pidettävä kiinni talouskurimuksessakin
Työpaikkojen siirto Suomen rajojen ulkopuolelle ja Euroopan taantuma kurittavat suomalaisia teknologiayrityksiä.
MOT: Suomalaisilla keskeinen rooli TeliaSoneran Uzbekistan-jupakassa
Ruotsissa on meneillään laaja korruptiotutkinta, joka liittyy TeliaSoneran vuoden 2007 Uzbekistanin kauppoihin. Ruotsalaisen selvitysmiehen mukaan TeliaSoneran epäselvyydet juontuvat yrityksen suomalaisen osan, Soneran perinteestä, joka siirtyi yhtiöiden yhdistymisen myötä TeliaSoneraan.
Jollan mielessä muitakin mobiililaitteita
Suunta 400 euron esikoispuhelimesta on hienompiin ja kalliimpiin, vihjaa toimitusjohtaja Tomi Pienimäki.
Jättirekkoja koekäyttöön Lapissa
Lapin teille on tulossa jopa sata tonnia painavia jättirekkoja. Metsähallitus kokeilee yhdessä metsäyhtiöiden kanssa Ivalo-Rovaniemi -välillä puunkuljetuksia uudentyyppisellä kalustolla, joka mahdollistaa sadan tonnin kokonaispainon. Painon lisäksi myös ajoneuvoyhdistelmien pituus kasvaisi nykyisestä noin 25 metristä 30 metriin.
Saabin entiset johtajat pidätetty
Kolmea johtohenkilöä epäillään veropetoksista, kertovat Ruotsin tiedotusvälineet.
Nettijätti osti Tumblr-blogit kuljeksimasta
Yahoo-yhtiön hakukone on menettänyt merkitystään, mutta suosittu blogipalvelu tuo siihen uutta verta. Kauppahinta on Yahoon mukaan 850 miljoonaa euroa.
Hämeenlinnan kaupunkiliikenteessä heiluvat sotakirveet
Hämeenlinnan kaupunkiliikenteen liikennöitsijöiden välillä vallitsee sotatila. Taistelun sai aikaan Hämeenlinnan kaupungin kilpailutus, jossa kaupunkiliikennettä vuosia hallinneet yhtiöt hävisivät lähes kaikki linjat.
Suomi ja Viro nostivat kädet pystyyn - EU saa päättää kaasuterminaalin paikan
Suomen ja Viron neuvottelut satojen miljoonien eurojen arvoisen LNG-terminaalin sijaintipaikasta ovat päättyneet tuloksettomina. Terminaalista ovat käytännössä kisanneet läntisellä Uudellamaalla sijaitseva Inkoo ja Viron Paldiski. Suomi ja Viro jättävät kiistan EU-komission ratkaistavaksi.
