WSJ: Nokia karsii Kiinassakin
Nokia sulkee kaksi jakelukeskusta, jäljelle jää vielä toiset kaksi.
Matkapuhelinvalmistaja Nokia sulkee kaksi jakelukeskusta Kiinassa, kertoo talouslehti Wall Street Journal. Nokian Kiinan-toimintojen tiedottaja sanoo, että jakelukeskukset suljetaan Chengdussa ja Shanghaissa.
Wall Street Journalin mukaan Nokia ei tarkentanut, kuinka monta henkilöä irtisanotaan tämän takia. Yhtiö sen sijaan kertoo, että Kiinaan jäävien jakelukeskusten kokoa kasvatetaan.
Nokialle jää jakelukeskukset Pekingiin ja Guangzhouhun.
Toimintojen karsiminen Kiinassa on osa Nokian kesäkuussa ilmoittamia leikkauksia, joihin kuuluu muun muassa 10 000 henkilön irtisanominen maailmanlaajuisesti.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Työttömyystilanne on Pirkanmaalla erityisen vaikea
Työttömien määrä on noussut Tampereella vuodessa yli neljänneksellä. Koko Pirkanmaalla työttömiä työnhakijoita on viidennes enemmän viime vuoteen verrattuna.
"Liian halpa hinta on huutomerkki" – Järjestö: Etnisissä ravintoloissa ongelmia
Harmaan talouden osuus ravintola-alasta on noin kymmenen prosenttia.
Näkökulma: Apple löi päänsä veroseinään
Applen verosuunnittelusta vastaa vielä suurempi juristien ja konsulttien armeija kuin yhtiön mainosarmeija.
Armani tahkoaa rahaa - toista on perikeskiluokkaisella vaatettajalla
Italialaisen Armanin myynti on rajussa kasvussa, mutta brittimerkki Marks & Spencer ei voi sanoa samaa, vaikka sen myymälöissä Britanniassa käy 21 miljoonaa asiakasta joka viikko.
Talouspaperiarpajaiset oikeuteen: Lotossakin varmempi päävoitto
Kuluttaja-asiamies on vienyt Lotus-paperien valmistajan oikeuteen aggressiivisesta markkinoinnista. Yhtiön arpajaisissa 100 000 euron päävoiton mahdollisuus oli yksi 2,4 miljardista.
Taantuma jäädyttää palvelualaa - kustannukset kohoavat
Palvelujen tuottamisen kustannukset kasvavat paljon tuottavuutta reippaammin. Alan työnantajien mukaan työvoimakustannukset ovat tällä vuosituhannella nousseet 55 prosenttia.
Toisen jätteet voivat olla toiselle oikea aarreaitta
Entä jos sinun yrityksesi ei enää heittäisikään jätteitään kaatopaikalle? Oletko ajatellut, että joku toinen yritys voisi tarvita juuri sinun jätelavaasi?
Sateinen vuosi nakersi Etelä-Savon Energian liikevoittoa
ESE-konsernin liikevoitto kutistui viime vuonna. Konsernin liikevoitto laski 4 miljoonaa euroa edellisvuodesta.
Apple kiertänyt veroja Irlannin kautta - vältti miljardien tuloverot Yhdysvalloissa
Yhdysvaltain senaatti on paljastanut Applen laajan verosuunnittelujärjestelmän, joka on vienyt miljardien dollarien verotettavat tulot Irlantiin kirjattuihin yhtiöihin, jotka eivät ole verovelvollisia millekään valtiolle.
Eläkeiän elintaso huolettaa suomalaisia OP-Pohjolan kyselyssä
Etenkin nuoret ajattelevat, että antoisaa eläkeaikaa varten pitää itsekin säästää. Pankin Talouslukutaito-tutkimuksessa kaikenikäisistä joka kuudes oli sitä mieltä, että eläkkeellä rahaa kuluu vielä enemmän kuin palkkatyössä.
