Luonto |

WWF: Ilmasto lämpenee ennusteita nopeammin

Maapallon ilmasto on lämpenemässä nopeammin kuin tiedemiehet ovat ennustaneet, kertoo ympäristöjärjestö WWF. Järjestö on tehnyt koosteen uusimmasta ilmastotieteellisestä tutkimuksesta. Koosteesta ilmenee, että ilmaston lämpeneminen on Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n ennusteita voimakkaampaa.

Tämän seurauksena on elintärkeää, että ilmastopäästöjen vähentäminen nopeutuu ja vähentämistavoitteet muuttuvat kunnianhimoisemmiksi, sanoo WWF:n tukena ollut IPCC:n uusi varapuheenjohtajal Jean-Pascal van Ypersel.

WWF vaatii EU:ta asettamaan tavoitteeksi vähintään 30 prosentin päästövähennykset vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Päästöjä tulee järjestön mielestä vähentää EU:n rajojen sisäpuolella sen sijaan, että päästöjä kompensoidaan kehitysmaissa. WWF pyytää EU:ta myös sitoutumaan kehitysmaiden auttamiseen tukemalla ja rahoittamalla niiden päästöjen vähennystoimia ja sopeutumista niihin ilmastonmuutoksen vaikutuksiin, joita ei enää voida välttää.

Uusin tutkimustieto on yhä dramaattisempaa. WWF:n mukaan Jäämeri on nopeaan tahtiin menettämässä kesäaikaista jääpeitettään, mitä ei ole tapahtunut yli miljoonaan vuoteen. Uusi tieto kertoo myös, että Brittein saarten ja Pohjanmeren alueella voimakkaat myrskyt ovat yleistymässä, mikä johtaa kasvaviin myrskytuhoihin Länsi- ja Keski-Euroopassa. Samaan aikaan Välimeren alueen kuivuusjaksot pahenevat.

YLE Uutiset

Lähteet:
WWF:n tutkimus

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Juuri nyt

Kotimaa

Hyvinkään ampumatapaus vaati toisen kuolonuhrin

Poliisi on saanut Hyvinkään ammuskelusta epäillyn kiinni.

Hyvinkään aamuöinen ampumatapaus on vaatinut toisen kuolonuhrin. Loukkaantuneita on seitsemän. Yksi kuolleista menehtyi heti paikalla, toinen puolestaan aamulla sairaalassa.Poliisi otti aamulla kiinni ampumisista epäillyn miehen. Epäilty on 18-vuotias hyvinkääläismies. Poliisi kuvaa hänen taustaansa "lähes puhtaaksi". Aselupia miehellä ei ole.

  • Ylimääräinen uutislähetys kello 15, TV1. Ylimääräinen ajankohtaisohjelma aiheesta kello 14, Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

Tapahtumat hetki hetkeltä

  • 09.40

    Katso poliisin tiedotustilaisuus täältä

  • 09.00

    Poliisi pitää Hyvinkään ampumavälikohtauksesta tiedotustilaisuuden

  • 08.41

    Poliisi peruu hätätiedotteen ja kertoo, että vaaraa alueen asukkaille ei enää ole

Lue lisää

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä