WWF: Maailman luonnonvarat käytetty tältä vuodelta loppuun
Ihmiskunta on käyttänyt tänään loppuun luonnonvarat, joiden pitäisi kestää vuoden loppuun, kertoo Maailman luonnosäätiö WWF. Järjestön mukaan onnellisuuden tavoittelu voisi palauttaa elämäntapamme kestävälle tasolle.
WWF:n julistama Maailman ylikulutuspäivä on tänään. Olemme siis tänään kuluttaneet sen määrän luonnonvaroja, jonka luonto pystyy vuodessa tuottamaan.
Kulutuksen tahti on koventunut entisestään: Global Footprint Network -järjestön laskelmiin perustuva kulutuksen taitekohta on aikaistunut kuukaudella. Viime vuonna luonnonvarat kulutettiin loppuun vasta 25. syyskuuta.
"Onnellisen elämä tukee kestävää luonnonvarojen käyttöä"
WWF:n mukaan nykyinen, kulutukseen perustuva elämäntapamme ei tuo onnea, vaan henkilökohtainen hyvinvointi syntyy muista asioista.
WWF Suomen onnellisuuspoliittisen manifestin mukaan onnellinen elämä voi materiaalisen hyvinvoinnin tavoittelun sijaan paremmasta vapaa-ajasta, merkityksellisistä paikoista, yhdessä tekemisen riemusta sekä ystävien, naapureiden ja perheen tuomasta voimasta.
- Jos tavoittelisimme pelkän talouskasvun sijaan aitoa hyvinvointia ja onnellisuutta, luonnonvarat riittäisivät koko vuodeksi. Henkilökohtaisen hyvinvoinnin tavoittelu on erinomainen tapa pienentää omaa ekologista jalanjälkeä, sanoo WWF Suomen ohjelmavastaava Sampsa Kiianmaa.
WWF julkaisee lokakuussa raportin, jossa tarkastellaan laajemmin luonnonvarojen käyttöä, sekä muun muassa eri valtioiden ekologista jalanjälkeä ja luonnon monimuotoisuuden tilaa.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Ilmastonmuutos voimistaa sään ääri-ilmiöitä Suomessakin
Ilmatieteen laitos arvioi, että tuulet saattavat puhaltaa aiempaa lujemmin myös meillä. Lisäksi ilmaston lämpeneminen vaikuttaa roudan muodostumiseen.
Pingviinin karkumatka päättyi Tokiossa
82 vuorokautta vapaudessa ollut perunpingviini palautettiin tarhaansa Tokion merimaailmassa.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Saari tuikattiin tuleen - liekit vievät linnunpesät
Konneveden järvipelastajat antoi tulikomennon perjantaina iltapäivällä. Kuiva maasto ja kevyt tuuli pitivät huolen siitä, että Iso-Häntiäisen saari Konnevedellä syttyi hetkessä palamaan.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Merikotkan pesäpuu kaadettu Korsnäsissa
Poliisi on tänään saanut ilmoituksen Ely-keskukselta kaadetusta puusta jossa oli merikotkan pesä. Kyse ei voi olla vahingosta, sillä pesäpuu oli merkitty rauhoitetuksi.
Ranuan jääkarhun pentu ihannemitoissaan
Painoa kertyy päivässä noin 300 grammaa ja pituutta kahdella jalalla seisten on jo 120 senttiä. Myös hammaskalusto muuttuu järeämpään suuntaan.
Lentävä pallogrilli löytää kuolleen poron
Petojen raatelemia poroja etsitään kenties jo lähitulevaisuudessa kauko-ohjattavilla lentolaitteilla. Laitetta voidaan käyttää myös esimerkiksi kadonneiden henkilöiden etsintään.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Punakylkirastaille kuusi pienokaista - katso poikaspotretti
Pihapiirin pikkulintujen seuraaminen tuo iloa monen suomalaisen elämään. Jyväskyläläinen Mikko Rantala on paitsi seurannut lintujen puuhia myös ikuistanut punakylkirastaan perhetapahtumat valokuviin.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.