X ja Y haastavat työnantajan paremmaksi pomoksi
Kahden eri sukupolven edustajat lähestyvät työtä eri näkökulmista. Pomon pitää osata myös valmentaa ja sparrata.
Työhyvinvointivalmentaja, toimitusjohtaja Ulla Vilkman ei tunnustaudu työnarkomaaniksi, mutta työkeskeiseksi kyllä. Sopuisa yhteiselo työn ja perheen välillä löytyi oman väsymisen kautta. Entinen markkinointialan osaaja keskittyy nyt työhyvinvoinnin edistämiseen.
- Tämän päivän työnantaja haluaa työntekijänsä voivan hyvin. Kysytyimmissä koulutuksissa huomio kiinnittyy työilmapiiriin ja omaan jaksamiseen. Viime aikoina on ollut paljon esillä myös esimiestyön haasteet.
- Työpaikoilla on niin nuoria, uraputkessa olevia, kuin eläkeikää lähestyviäkin, joilla kaikilla on oma asenne ja tiettyjä tavoitteita työn suhteen. Nuorten tuoma potentiaali pitäisi osata hyödyntää ja tarjota sopivasti haasteita, että työ pysyisi mielenkiintoisena, hän muistuttaa.
Vaativa Y?
Perinteisen esimiestyön ajat ovat ohitse, sanoo Vilkman.
- Nykyisin ollaan aika itseohjautuvia ja halutaan vaikuttaa omaan työhön, jos siihen vain uskalletaan antaa mahdollisuus. Usein tämä parantaisi työn laatua ja työntekijän tehokkuutta.
Eri sukupolvien työntekijät suhtautuvat työhön eri tavoin.
- Yksiselitteisesti X ei ole ahkera ja Y laiska, vaan suhtautuminen työelämään on muuttunut. Enää työ ei ole koko elämä, vaan se halutaan sopeuttaa osaksi muutakin elämää. Nämä ovat isoja haasteita esimiehille, jotka joutuvat sopeutumaan erilaisiin kulttuureihin, sanoo Ulla Vilkman.
Sopeutumaton Y?
Nuori Y-sukupolven edustaja ei ole pelkkä reuhake, joka nostaa liksaa ja odottelee työajan päättymistä tennarinnauhoja solmien. Hänellekin esimiehen pitää olla esimies eikä kaveri.
- Esimiehiltä odotetaan kyllä auktoriteettia eikä kaverin roolia. Esimiehen pitää olla henkilö, joka kykenee organisoimaan työt oikein ja olemaan tarpeen tullen myös kyseenalaistaja. "Mitä itse ajattelet, että voisit tässä tilanteessa toimia"?; siis valmentajan rooli voisi olla lähempänä kuin vanhanaikainen auktoriteetti.
- Pomottaminen ja kyykyttäminen eivät ole enää tätä päivää. Työnantajan pitää osata luoda hyvät puitteet: työvälineiden täytyy olla kunnossa ja työilmapiirin hyvä. Esimies on eräänlainen mahdollistaja sille, että työntekijät viihtyvät työssään ja haluavat kehittyä, kertoo Ulla Vilkman.
Vastuuhenkilö kurkistaa peilistä
Työntekijä mielellään osoittaa pomon suuntaan, kun työmaalla mättää. Ulla Vilkman muistuttaa, että jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnistaan.
Työpaikkojen irtisanomiset ovat jättäneet jälkeensä työttömiä ja vaihtuvia työnkuvia - ja ihmisiä, joiden niskassa on monen ihmisen työt.
- On ihan ymmärrettävää, että työnantaja haluaa tehoja irti. Mahdottomia ei kuitenkaan voida vaatia. Epäkohdat on tuotava esille, ja jos tuntuu, että työpaikalla ei kertakaikkiaan oteta huomioon näitä asioita, voi kysyä hyvin itseltään, olisiko jossain parempi työpaikka, jossa viihtyisin paremmin?
- Joskus työntekijä vaatii itseltään liikoja ihan muutenkin. Ajatus siitä, että en kelpaa ja saan potkut, ellen tee näin paljon töitä, voi olla myös itsestä lähtevä ajatus, eikä suinkaan työnantajan vaade.
Omia ajattelumallejaan voi kyseenalaistaa, ja joskus se saattaa johtaa hyviin oivalluksiin, Vilkman kehottaa.
- Vaikka työ koostuu rutiineista, voi itse miettiä, millaiset hommat tuottavat eniten iloa ja yrittää rakentaa sellainen työ, jossa on rutiineja ja mukavia työtehtäviä sopivassa suhteessa, sanoo Ulla Vilkman.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Kurkitanssia jo 20 vuoden ajan
Kookka-kurki sukii pihalla sulkiaan. Sen on syytäkin, sillä lauantaina Humppilassa vietetään hänen 20-vuotissyntymäpäiviään. Lintuharrastaja Jouko Alhainen järjestää lauantaina Ravintolapäivänä kurki-kahvilan Kookka-kurjelleen.
Kovat ylinopeudet jatkuvat varalaskupaikalla
Kanta-Hämeessä Jokioisten varalaskupaikalla mitattu useita huikeita ylinopeuksia lähiviikkojen aikana.
BMX-pyöräily kehittää lapsen motoriikkaa
Bicycle Motocross eli BMX näyttää hurjalta, mutta sopii pienillekin lapsille. Laji auttaa lasta kehittämään motorisia taitojaan. BMX-harrastaja Antti Munnukka rohkaisee lapsia ja nuoria lajin pariin.
Kanta-Hämeen uudet ylioppilaat
Tänä keväänä ylioppilaaksi kirjoittaneiden nimet ovat oppilaitosten tiedossa tänään. Yle Häme julkaisee maakunnan uusien ylioppilaiden nimet sivustollaan.
Vilkkaasti liikennöidystä ja kapeasta 54-tiestä halutaan valtatie
Tammela haluaa merkittävästä raskaanliikenteen väylästä, kantatie 54:stä valtatien. Tie vaatii joka tapauksessa runsaasti parannustöitä, jotta se olisi turvallinen nykyisillä nopeuksilla. Suunnitelmat parannuksista ovat olemassa, ja jos tie muutettaisiin kantatiestä ylemmän luokan valtatieksi, sillä olisi merkitystä myös tehtäviin parannustöihin.
Tapio Wirkkalan muotoilusta ennennäkemättömän laaja näyttely
Huomattava määrä muotoilija Tapio Wirkkalan lasi- ja hopeaesineitä on esillä Suomen Lasimuseossa Riihimäellä. Näin laajasti Wirkkalan taidelasia ja hopeaa ei ole aiemmin ollut esillä.
Senaatista kivilinnan vuokraisäntä
Keskiaikainen Hämeen linna on saamassa uuden omistajan. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä esittää Hämeen keskiaikaisen linnan omistuksen siirtämistä Museovirastolta Senaatti-Kiinteistöille.
Kokki Teresa Välimäki kehottaa leikkimään ruualla
Lasten taidefestivaali Hippalot ruokkii tänä vuonna niin sielua kuin nälkääkin heinäkuussa Hämeenlinnassa. Taidetapahtuman kummi ja ruokaneuvonantaja, kokki Teresa Välimäki kehottaa vanhempia suhtautumaan lasten ruokailuun rennommin. Porsastella ei pidä, mutta ruokailun pitää olla mukavaa. Hippaloiden työpajoissa maistellaan muun muassa yrttejä ja maalataan suklaalla.
Lopelle tarvitaan kuntouttava pienluokka
Lopelle perustetaan kuntouttava pienluokka ensi elokuusta alkaen. Kuntoutettavaa luokkaa tarvitaan, koska Lopen Kirkonkylän koululla toimivassa pienryhmässä on jo kuluvan lukuvuoden aikana ollut sellaisia lapsia, jotka oireilevat psyykkisesti ja heidän koulunkäyntinsä on vakavasti häiriintynyt.
Kansankynttilöiden entinen opinahjo remontoitiin uuteen kuosiin
Satojen suomalaisopettajien koulutuspaikka Hämeenlinnassa on syntynyt uudestaan alakouluksi. Vanhoja OKL:n tiloja on remontoitu uuteen uskoon koko ensimmäisen lukukauden ajan. Tulos on onnistunut esimerkki vanhan ja uuden liitosta.
