Ydinjäteluolan lupahakemus vielä tänä vuonna
Eurajoen Olkiluotoon tulevan ydinjätteen loppusijoituslaitoksen rakentamislupahakemus sisältää lähes 4 000 sivua. Lupakäsittelyyn mennee kaksi vuotta.
Posiva jättää Eurajoen Olkiluotoon tulevan ydinjätteen loppusijoituslaitoksensa rakentamislupahakemuksen valtioneuvostolle aivan vuoden viimeisinä päivinä. Posivan toimitusjohtaja Reijo Sundell sanoo, että hakemusta viimeistellään vielä viime metreille saakka.
- Lupahakemus jätetään tämän vuoden aikana, varmaan juuri ennen vuodenvaihdetta. Hakemuksen viimeistelyyn käytetään kaikki mahdollinen aika. Kyse on isosta urakasta. Kaikki yli 30 vuoden aikana kertynyt tieto hyödynnetään, Sundell lupaa.
Hakemus sisältää kaikkiaan lähes 4 000 sivua. Lupakäsittelyn odotetaan vievän kaksi vuotta. Tällöin loppusijoituslaitoksen rakennustyöt voitaisiin aloittaa vuonna 2015.
Laitoksen on tarkoitus olla käytettävissä 2020-luvun alkupuolella.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Kirkon dilemma: Työntekijämäärä pysynyt ennallaan jäsenkadosta huolimatta
Evankelis-luterilaisen kirkon työntekijöiden määrä ei ole muuttunut samassa suhteessa kirkon jäsenkadon kanssa. Seurakunnilla on ollut suuria vaikeuksia reagoida tilanteeseen.
Jalasjärvellä uskotaan, että kunnanjohtajahalukkaita löytyy
Tällä hetkellä Jalasjärven kunnanjohtajan virkaa on hoidettu sijaisjärjestelyin. Suuren työmäärän takia toimeen tarvittaisiin kuitenkin oma henkilö.
Uudenvuoden murhan puiminen alkaa tiukkojen turvatoimien alla
Joensuussa alkaa tänään suuri oikeudenkäynti uudenvuoden yönä tapahtuneesta ammuskelusta. Syytettynä on 12 ihmistä ja syytenimikkeitä on lukuisia, joista vakavimpana murha. Poliisi varautuu poikkeuksellisen kovin turvatoimin oikeudenkäyntiin, joka kestänee koko viikon.
Uusi tavaraliikennelaki karsii onnenonkijoita
Uudella tavaraliikennelailla pyritään tervehdyttämään kuljetusalan kilpailua. Laki korostaa tilaajan vastuuta, sanoo Lapin liikenneyrittäjien puheenjohtaja Kari Kähkönen. Jatkossa esimerkiksi Metsähallitus ei saa hyväksyä halvinta tarjousta, jos se näkee, että sillä hinnalla puutavara-autoilija ei pysty hoitamaan lakisääteisiä vastuitaan.
Moni venesatama on vailla valvontaa
Kotkassa venesatamiin on lisätty lukittuja portteja, ja Meriniemen venesatamassa vartioi nykyään yksityinen turvafirma. Lukuisat satamat ympäri Suomen ovat silti vielä vailla valvontaa.
Kotikaupunkia voi kantaa korunakin
Sata vuotta vanha omenapuu ja lapsuusmuistoista nouseva rannan tuoksu innoittivat taidegraafikko Mirka Johanssonia, kun hän suunnitteli kotipaikkakunnalleen Kokkolalle oman korusarjan. Hän halusi tehdä korun, joka viestii niin idealtaan, materiaaliltaan kuin tekijöiltään paikallisuutta.
Ökyautot Turussa - poliisi huolissaan ylinopeuksista
Maanantaina Turussa nähtävä Gumball 3000 on edellisillä Suomen vierailuillaan herättänyt huomiota sekä eksoottisilla autoilla että raskailla kaasujaloilla.
Nurmirehusta saataisiin ekologinen energiavaihtoehto
Biokaasun tuottaminen nurmirehusta on teknisesti mahdollista, selviää Keski-Suomessa tehdystä tutkimuksesta. Nurmirehusta tuotetusta biokaasusta voidaan jatkojalostaa liikennepolttoainetta tai sähköenergiaa.
Lentokone laskeutui Turkuun yhdellä moottorilla
Turun lentokentälle laskeutunut lentokone joutui vaaratilanteeseen, kun toinen koneen moottoreista sammui ennen laskeutumista. Viasta huolimatta laskeutuminen oli onnistunut.
Tyttö jäi puristuksiin kissanpentuja pelastaessaan
Kymenlaakson pelastuslaitoksen mukaan tyttö jäi jalastaan kiinni hevostallin karsinaan.
