Ulkomaat |

Ydinkoe voi pahentaa Pohjois-Korean ruokapulaa

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch varoittaa, ettei kansainvälisen yhteisön tulisi rangaista tavallisia pohjoiskorealaisia lopettamalla ruoka-avustukset ydinkokeen takia.

- Maailman tulee tehdä ero Pohjois-Korean hallituksen ja sen kansalaisten välillä, järjestön Aasian apulaisjohtaja Sophie Richardson muistuttaa. Avustusten lopettaminen voisi tietää nälänhätää miljoonille pohjoiskorealaisille.

Myös Kansainvälinen Punainen Risti ja YK:n Maailman elintarvikeohjelma WFP kehottavat kansainvälistä yhteisöä jatkamaan ruoka-apua.

Ruokapula on vaivannut Pohjois-Koreaa aina Neuvostoliiton romahduksesta saakka. Tilannetta ovat pahentaneet muun muassa tulvista johtuneet tuhot viljasadoille. Synkimpien arvioiden mukaan jopa kaksi miljoonaa pohjoiskorealaista kuoli nälkään 1990-luvulla.

Maa on myös omilla toimillaan pahentanut tilannetta. WFP pienensi aiemmin tänä vuonna avustuksiaan, koska Pohjois-Korea ilmoitti, ettei se halua tulla riippuvaiseksi avusta.

Pohjois-Korea on kuitenkin suostunut ottamaan vastaan apua naapureiltaan Kiinalta ja Etelä-Korealta.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä