Oulu |

Ydinvoimalan tuleva naapuri jatkaa taistelua

”Taistelu on taisteltu, mutta sota on vasta alkanut”. Näin sanoo Pyhäjoella asuva Katja Sipilä, joka aikoo tehdä kaikkensa, että Fennovoima ei tule saamaan rakentamislupaa ydinvoimalalle Hanhikiven nimeen Pyhäjoelle.

”Taistelu on taisteltu, mutta sota on vasta alkanut”, sanoo Pyhäjoella asuva Katja Sipilä ydinvoimalasta.
Kuva: YLE Oulu

Katja Sipilän perheen koti on asutuista taloista lähimpänä suunniteltua Pyhäjoen ydinvoimalaa. Talo Hanhikiven vehreässä niemessä on vain muutaman kilometrin päässä. Katja Sipilä perheineen on varautunut mahdollisen ydinvoimalan tuloon jo neljä ja puoli vuotta, mutta silti Fennovoiman päätös rakentaa ydinvoimala Pyhäjoelle oli raastava isku.

- Aluksi se tuntui tosi kamalalta. Tuntui että elämä loppuu siihen. Toivonkipinä on nyt kuitenkin alkanut syttymään. Ehkä tämä ei olekaan ihan niin selvä juttu kuin median perusteella vaikuttaa, Katja Sipilä sanoo viekas palo silmissään.

Fennovoimasta ei ole oltu yhteydessä Sipilöihin, eivätkä Sipilät ole käyneet tutustumassa Fennovoiman toimistoon. Sipilän mukaan valitettavaa on se, että alueella tehdyt seismiset tutkimukset ovat hyvin puutteellisia, samoin alueella on lajeja, joita ei ole tutkittu ollenkaan. Tahdonvoimaa uhkuva Katja Sipilä pohtii, että Fennovoimalla on vielä paljon tekemistä ennen kuin ydinvoimalaa oikeasti päästään rakentamaan.

- Fennovoima sanoo, että heillä on riittävästi maa-alueita. Voi ollakin, mutta strategisesti ne eivät ole oikeissa paikoissa. Vesialueitahan heillä ei ole ollenkaan ja rannat puuttuu. Esimerkiksi se paikka mihin satamaa ollaan suunnitelmien mukaan tekemässä, niin se on vielä kokonaan yksityisten omistuksessa.

Katja Sipilän mielestä ydinvoiman rakentaminen on kestämätön ratkaisu. Sipilä toteaa, että ydinvoimaa ei pitäisi rakentaa yhtään mihinkään. Yksi syy miksi Fennovoimakaan ei ehkä tule rakentamislupaa saamaan on jäteongelma, Sipilä uskoo vakaasti.

- Tulevat sukupolvet joutuvat siivoamaan kaikki jätteet. Ydinvoimalan käyttöaika on loppujen lopuksi lyhyt aika.

Ydinvoiman rakentaminen vie rauhan kylältä

Katja Sipilä on silmin nähden harmistunut siitä, että Suomessa ei panosteta uusiin energiamuotoihin. Hän epäilee, että seuraavat kuusikymmentä vuotta, kun ydinvoimalat tuottavat sähköä, Suomessa ei ole pakottavaa tarvetta uusien energiamuotojen työstämiseen. Näin on mahdollista, että se uusien energiamuotojen juna ajaa Suomen ohi, eikä kehitystyöhön ole tarvetta panostaa.

- Saksa on lähtenyt oikeaan suuntaan päättäessään luopua ydinvoimasta. Eihän ydinvoimaa enää rakenna kuin niin sanotut banaanivaltiot, Sipilä nauraa.

Jos Fennovoima saa rakentamisluvan valtioneuvostolta, niin yhtiöllä täytyy olla ratkaistuna jäteongelma, kaava-asiat ja tarvittavat maat täytyy olla hallussa. Katja Sipilä Pyhäjoelta on varma, että kaiken tuon saavuttaminen on pitkä prosessi.

- Päätettiin, että jos Fennovoima saa rakentamisluvan, niin silloin meidän perhe pakkaa laukut ja lähtee. Eihän se helppo ratkaisu todellakaan ole. Tämä on minun mummula, luonnon rauhan takia tänne aikanaan muutettiin. Puolet elämästä olen talossa asunut ja se on tosi rakas paikka.

Sipilä ei koe pelkäävänsä ydinvoimaa. Naisen kasvoille laskeutuu suru.

- Jos ydinvoimala rakennetaan, niin se vie kaiken rauhan ja kylä ei ydinvoimalan rakentamisesta lähtien ole enää sama Parhalahden kylä, mikä se on tähän asti ollut.

Täysin pitävää mielipidetutkimusta ydinvoimalan kannatuksesta Pyhäjoella ei Sipilän mukaan ole tehty. Esimerkiksi kansanäänestykseen ei ole suostuttu.

- Se on rahan valta joka puhuu, ei siinä pientä ihmistä ajatella ollenkaan.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä